..."ei kahta ilman kolmatta"...


Jos joku on lukenut tätä minun blogia, varmaan muistaa sen minun ”viime vuodesta vielä” 
– kirjoituksen jossa paljastin joutuneeni pahoihin velkaongelmiin eri minusta riippumattomien sattumusten vuoksi viimeisen neljän vuoden aikana. 
Kerroin siinä että jouduin lopultakin sitten turvautumaan kaupungin velkaneuvontaan jossa päädyimme tekemään hakemuksen josko voisin päästä ”yksityishenkilön velkajärjestelyyn”.
Helmikuusta saakka se on ollut vetämässä. 

Heinäkuussa suurin ja mielestäni kieroin velkojani oli tehnyt sinne käräjäoikeuteen lausuman jossa väitettiin minusta ihan pehmoisia!
 Siinä oli muun muassa väittämä että olen kuulemma ottanut velkaa holtittomasti- ja varsinkin ”velkojenmaksuhaluttomuuteni” osoittaa sitä että minulla on ollut alunperinkin suunnitelmissa päästä yksityishenkilön velkajärjestelyyn. Olen kuulemma ollut haluton alunperinkin maksamaan saamiani velkoja takaisin.

Onneksi olin tallentanut kaikki kuitit lyhennyksistä omaan arkistooni jossa selviää kaikki maksupäivät jotka olin suorittanut säännöllisesti tismalleen- ja jopa päiviä ennen eräpäivää siihen saakka kunnes työeläkkeeni ruotsista lakkasi. 
Senkin jälkeen pyrin tekemään osasuorituksia eri sopimusten ja maksukykyjeni mukaan jopa oman taloudellisen hyvinvoinnin kustannuksella. 
Söin päivittäin näkkileipää ja kaurapuuroa ihan siihen saakka kunnes menin velkaneuvontaan.

Tein käräjäoikeuteen vastalausuman jossa kaadoin kohta kohdalta ne velkojani tekemät "valelausumat" ja täsmensin vielä asiaan liittyviä seikkoja.  
Hieman oli kyllä ”pelko persiissä” sen vuoksi että tällä kertaa en saanut Velkaneuvojani apua tuon vastalausuman teossa, hän kun oli kesälomalla. Kiire kuitenkin oli tuo lausuma sinne lähettää jotta saisin asiassa vihdoinkin edes jonkinlaisen päätöksen.

Niinkuin tuossa otsikossa kerroin, ”ei kahta ilman kolmatta”- sanonta näyttää pitävän paikkansa minun kohdalla.
Käräjäoikeudesta tuli eilen postiluukusta päätös että minut on hyväksytty tuohon velkajärjestelyn piiriin!  
Toki päivää aikaisemmin tuo Velkaneuvojani soitti minulle että mahdollisesti hakemus olisi menossa läpi ja siitä pitäisi ihan lähipäivinä minulle tulla ”mustaa valkoisella”. Niinpä eilisenä aamuna minulla oli hieman terästetty kuulo ja kaikki talon rasahdukset saivat minut hyppimään.

Olen todellakin  roikkunut tämän neljä vuotta löysässä hirressä tuntien että kaikki onnettaret ovat minut hylänneet ja hirvitävien henkisten paineiden alla olen vielä ollut jatkuvassa univelassa kun uni ei iltaisin tahdo tulla- ja jos tulee niin se saattaa katketa kuin lehmän häntä eikä sen jälkeen edes kannata yrittää nukkua. 

Jos olenkin ollut Onnettaren epäsuosiossa kauan, niin nyt viime aikoina siihen on alkanut vähä- vähältä tulla muutos. Eilinen kirjekuori käräjäoikeudesta vielä siihen kiteytti tuon positiivisen jakson ikään kuin sokeriksi pohjalle. 
Olin eilen pakahtua riemusta kun luin tuota päätöstä enkä näin miehisenä lappalaisena häpeä tunnustaa että sitä lukiessani tarvitsin talouspaperia….ja paljon!

Olin kyllä ajatellut tuota asiaa pessimistisesti kuten että 'eihän tuokaan tietenkään voi mennä läpi' ja olin periaatteessa siihen varautunut jo plan B- llä. 


Voin kertoa että jo viime yönä nukutti todella hyvin ja aamulla eka kertaa pitkiin aikoihin tunsin että nyt olen levännyt.
Toivon mukaan,- ja todellakin uskon että minun neljä vuotta kadoksissa ollut ”luova kausi” palaa takaisin ja alkaa tekemään mieli maalata ja tehdä musiikkia ihan omaehtoisesti. 
Olenhan sitä kyllä tänä aikana kyllä tehnyt tilauksesta mutta sitä taiteilijan sielua niihin teoksiin tuskin olen saanut niin kuin aikaisemmin.
Toivottavasti muutenkin tämä polkuni suuntautuu jatkussakin tuonne ylöspäin.  Tosin viime aikoina minulle on muutenkin tapahtunut aika paljon, mutta vaatimattomana lappalaismiehenä olen sitä mieltä että riittäisi vähempikin.  ;)

Valitettavasti vain velipoikani Taisto ei ole jakamassa tätä iloa tuosta päätöksestä. 
Viikko ennen hänen kuolemaansa ehdin kertoa hänelle että minulla on kuulemma kaikki mahdollisuudet päästä tuohon velkajärjestelyyn josta hänkin oli silminnähden iloinen minun puolesta. 
Vain Taisto tiesi minkälaisessa suossa minä yritin mennä päivittäin eteenpäin.

Oli muutenkin joskus aika raskasta yrittää olla näennäisesti positiivinen.  Jokaiseen tiistaiseen Lähteentien lauleloon minun piti vaihtaa ylleni positiivisempi naamio. Ne iloiset naamat siellä kuitenkin helpotti minuakin positiivisuuteen eikä minun aina tarvinnut näytellä olevani sitä.




Nyt voin oikeasti väittää olevani onnellinen!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

....Renne....

....ne pirun hammaslääkärireissut....

...lestinheittoa ja bensanmyyntiä...

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

....."Krupunaru" löysällä.....