....."Krupunaru" löysällä.....

Kaikillahan on kouluaikana ollut se paras kaveri jonka kanssa synkkaa tavallista paremmin yhteen. Näin oli myös minulla. Hänen nimensä oli Mikko. Me olimme kuin paita ja perse ja yhdessä sellaisia pahankurisia ja kekseliäitä keppos-tehtailijoita.
Kylläkin noiden keppostelujemme ulkopuolelle mielellämme jätimme vanhukset ja ns. ”jumalanvaivaset”.
Yleensä iskimme kohteittemme heikkoon kohtaan josta sitten riitti hauskaa muisteltavaa pitkäksi aikaa. Olimme koulumme opettajien mielestä sen ajan terroristeja omalla tavallamme. 

No, nuo opettajat olivatkin meille mieluisimpia keppostelun kohteita.  Emme vaan kovinkaan usein uskaltaneet iskeä heihin koska kiinni jäätyämme tekojamme seuraava rangaistus oli kovin karvas ja yleensä moniulotteinen. Kerran meidän vuoksemme joutui jopa  koulun johtokuntakin kokoontumaan ja silloin puhuttiin jopa kasvatuslaitoksesta sen yhteydessä.
Silloin meidät Mikon kanssa kutsuttiin veistosalista jossa odottelimme, vuorotellen ja yksin kuulemaan tuomioita johtokunnan eteen niin kuin käräjäsalissa konsanaan.  Harkitsimme yleensä hyvin tarkkaan ennen kuin keksimme opettajillemme mitään konnankoukkuja. Ainakin suunnitelman piti olla aukoton ja idioottivarma.

Mutta kyllähän meillä itsellämmekin oli ne omat heikot kohtamme joita käytimme härskisti hyväksemme tilaisuuden tullessa jopa myös toisiamme vastaan.
Minun heikko kohtani...siis yksi niistä oli kaikenlaisten ulosteiden- ja mädän lihan hajujen sairaalloinen kammoksuminen.....niinkuin vieläkin. Aika säännöllisin väliajoin sainkin pyyhkiä lehmän sontaa naamaltani, tai sitten Mikko mielellään ihan tarkoituksella hakeutui mahdollisimman lähelle viereeni kun hänellä oli ilmavaivoja, ja hänellä ne pierun hajut olivat sanoin kuvaamattoman pahan hajuisia, niin että vatsani ihan kääntyili ympäri.
Mikon heikko kohta oli "löysä krupunaru”,- eli hänellä oli tavattoman vaikeaa pidätellä kakkaa kun maha oli vähänkään löysällä.
Siispä kun pelattiin esim. vaikkapa jalkapalloa, niin yht`äkkiä Mikko saattoi jähmettyä paikalleen kuin suolapatsas ja jalat linkussa. Yleensä siinä ei Mikolla todellakaan auttanut muu kuin kiskaista housut nilkkoihin ja löysätä ”pahat” niille sijoilleen. Sitten me kaikki yhdessä kaavittiin ne jätökset esimerkiksi jonkin paperin päälle ja edelleen metsään jotta peli pääsi jatkumaan.
Muutaman kerran Mikko joutui myös käymään rannassa housupyykillä tuon sen kertaisen "hulivilinsa" aikana. Minä kun sattumoisin aina juuri silloin tahdoin välttämättä harjoitella painiotteita.


Oli kevät ja kunnon teräshanki parhaimmillaan. Nyt tuntuu niin kuin se olisi ollut 60- luvun alkupuolella. Päätimme Mikon ja Eeron kanssa lähteä Marjavaaraan harjoittelemaan pujottelua ja muunlaistakin mäenlaskua, koska se onnistui parhaiten keväthangilla.
Marjavaarahan on äärettomän korkea ja jyrkkä vaara. Haittana vain yleensä oli, että se oli 5- kilometrin päässä kylästä, joten jouduimme sinne hiihtelemään pitkän tovin.
Marjavaara oli hakattu aukeaksi muutamia vuosia sitten ja oli erinomainen laskettelupaikka ja siellä me melkein asuttiin talvisin.
Ollessamme kipuamassa vaaran laelle mäen jyrkimmässä kohdassa ja oltiin jo melkein mäen laella, löi Mikko äkisti ja tutunomaisesti linkkuun. No, mitään aikailematta hän vain alkoi löysäillä housuja. Varoitin että: ”voisit nyt helvetissä ainakin riisua sukset jalasta”. Se kuitenkin kaikui kuuroille korville kun samassa Mikko jo kyykistyi, jolloin ensimmäiset ”tulokset” lensivät suksille. Samaan aikaan sukset lähtivät liikkeelle ja pahaksi onneksi ne kääntyivät vielä suoraan alarinteeseen päin teräshangesta johtuen, joten vauhti kiihtyi äkisti päätä huimaavaksi.
Mikko kai oivalsi että ne hänen mäenlaskutaitonsa eivät vielä riittäisi pysymään pystyssä ihan alas asti- ja varsinkaan housut nilkoissa, järkeili hän että tässä tilanteessa ainoa tehokas jarrutuskeino on heittäytyä pyllylleen. No, jokainenhan tietää mitä tuollainen karkea teräshanki saa aikaiseksi takapuolen herkälle iholle kun siihen istuu tuollaisessa vauhdissa.

Onneksi  löysimme sieltä alhaalla olevasta ”välilanssista” tyhjiä paperisia ”Vaasanvoima”-säkkejä jotka ovat  useampikerroksisia.  Niillä puhtaimmilla kerroksilla saimme sitten vuorattua Mikon täysin nahattoman violetin ja purppuran väriseksi muuttuneen  takapuolen ja reisien ihon, koska kangasta se ei missään nimessä tuntunut sietävän tippaakaan. Olisimmehan muuten joutuneet kannattelemaan ja pitelemään koholla koko 5- kilometrin matkan sitä kangasta persauksen kohdalta. Kuului aina "Ai"- kiljaisu kun alushousujen kangas kosketti sitä vauriokohtaa. Naureskelimme makeasti Mikkoa myöten sitä "vuoraustouhua" tehdessämme.
Hiukan meitä vain jäi harmittamaan se, kun me Eeron kanssa ei ehditty tehdä ainuttakaan kunnon laskua kun piti jo lähteä hiihtelemään takaisin.

Mikko on ylhäältä toisessa rivissä viides vasemmalta
ja minä kuudes vasemmalta,- siis Mikon vieressä.      




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

...lestinheittoa ja bensanmyyntiä...

....Renne....

....ne pirun hammaslääkärireissut....

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...