....hanuristien joukkoon....

Ihan lapsesta saakka tykkäsin ja ihailin ihmisiä jotka osasivat soittaa jotakin instrumenttia ja varsinkin haitaria. Yleensä muut leikit keskeytyivät heti- ja joka kerta kun radiosta tuli hanurin soittoa.
Jo ennen kuin olin koulussakaan ja mentiin Äidin kanssa koululle joko äitienpäiväjuhlaan tai koulumme kuusijuhlaan, ihailin äärettömän paljon sitä kun se ”naisopettaja” osasi säestää harmonilla yleisön yhteislaulua. Tapitin ja kuuntelin yleensä vain sitä harmonin soittoa.
Olin usein myös naapurissamme Rantalassa siinä toivossa että joku niistä pojista joskus ottaisi mandoliinin ja alkaisi soittaa. He kaikki ihan rajastaan olivat taitavia sen soitossa,- jopa Esa jonka vasen käsi oli syntymästään saakka jäykkä ja paljon pienempi ja siinä oli vain peukalo ja etusormi.
Toiveena oli että myös minä saisin sitä kokeilla soittaa. Usein sainkin ja varsinkin silloin kun kotona oli vain Annitäti ja Esa. Innostuin jopa siitä mandoliinista niin paljon, että kun Äiti teki minulle puvun vakosametista, niin kehaisin Esalle että: ”minulla se kuule on uuet mantoliinihousut ja takki”.
Kyseisestä ”oivalluksestani” sainkin kuulla Esalta säännöllisin väliajoin aina siihen saakka kunnes Esasta aika jätti.

Rantalan Anttipojalla oli omassa tallessaan myös huuliharppu jota se hyvin harvoin soitteli.  Sen ääni minun mielestäni muistutti aika paljon haitarin ääntä- joka oli minulle suoranainen unelma. Antti vain oli äärimmäisen harvoin kotona kun hän oli niin paljon ”maailmalla” töissä.

Kerran ihan joulun alla kun tätini Muisto oli odottelemassa meillä postiautoa palatakseen kauppareissulta kotiinsa Murtomaahan, kysyi:  ”Mitä se Leo tahtos joulupukin tuovan tänä jouluna?”
”Haitarin tai huuliharpun”- sanoin heti.  Olin nimittäin nähnyt huuliharppuja siellä Maurin kaupan hyllyllä.
”Sinulla se ei olekhan mikhän pieni toivomus”- sanoi Muisto ja nauroi.
Oli tai ei, mutta sinä jouluna sain ensimmäisen huuliharppuni.
Jo ensimmäisenä joulupyhänä osasin sillä soittaa ”Ukko-noan” ja ”kodin kynttilät” muun muassa. Vaikeutin jopa sitä soittoani sillä että pidin huuliharppua pystyasennossa ja silti osasin soittaa.  Tapanin päivänä minulla jo oli nenänpää tulehtunut ja nahattomana siitä kaikesta soittamisesta.

Minulla on aina ollut jotensakin tarkka musiikkikorva.  Jo introsta yleensä osasin sanoa mikä musiikkikappale on tulossa radiosta.
Myös aikanaan koulussa kun aina olin kuunnellut ja tietenkin ihaillut Helmi-opettajamme sulavaa harmonin soitantaa, musiikkikorvani kuitenkin koki pienen vallankumouksen kun saimme kouluumme uuden opettajan joka myös osasi kyseisellä harmonilla soittaa.
Kun ensi kertaa tuli ”aamuhartauden” vuoro jolloin uusi Heikki-opettajamme istuutui harmonin taakse ja alkoi säestää lauluamme, minun korvani varmaan heiluivat nautinnosta kun ne soinnut mitä kuulin tuntuivat niin täydellisiltä ja oikeilta, eivätkä ne olleet kahden sormen sointuja niin kuin aikaisemmin!

Samana vuonna kun Heikki tuli opettajaksemme, eräänä talvi-iltana minut yllätettiin ikiomalla Hagströn- hanurilla joka oli pirttimme pöydällä koko komeudessaan kun tulin kylältä.
Jo samana iltana löysin disganttipuolelta ne perinteiset ”Ukko-Noa” ja ”Metsäkukkia” – kappaleet. Seuraavana päivänä löytyi jo paljon muitakin.
En vain tiennyt kuinka löytäisin myös bassopuolen- ja ennen kaikkea kuinka saisin ”synkronisoitua” itseni ”jakomielitautiseksi” niin että oikea puoleni ei sekoittuisi vasemman puolen tahtiin ja siinä tuli ihan oikeasti ensimmäinen ”tenkkapooni.”
Tässä vaiheessa onneksi tuli meidän uusi Heikki-opettajamme kuvaan mukaan.  Osoittautuikin että hän oli itse aikanaan ollut Lasse Pihlajamaan opissa ja soittikin todella upeasti itse sitä haitariani.  Huomasin että sieltä todella löytyy myös mm. ”Säkkijärven polkkakin”- ja täysin oikeaoppisesti.

Heikki opetti minulle ne ”haitarin aakkoset” ja myös sen kuinka harjoitella oikealla tavalla että se jankkaaminen myös jää päähän ja sormiin.
Parissa vuodessa jo opin aika mukavasti ja jopa niin paljon että kylämme Maatalousnaiset jopa tilasivat minun esiintymään tilaisuuksiinsa. Myös koulumme juhlissa minulla oli esiintymisiä ja soittelin niissä vain koulussa sallittuja ”ei maallisia” koululauluja.

Kehityin hanurin soittajana jopa niin paljon että minua tultiin kuuntelemaan kotiini jopa naapurikylistäkin. Yleensä nuo ”toivekonserttiini” tulleet olivat pikku ”näkäräisissä” mutta en siitä niinkään välittänyt koska he aina maksoivat toivomuksistaan. Sain siitä jo jonkin verran tienestiäkin.


Kerran taas harjoittelin pirtissä sillä kertaa Metsäkukkia- valssin Heikin kanssa yhdessä keksimiämme  uusia ’nyansseja’ ja se valssi meni jo sulavasti ja kuulosti jo omiin korviinkin todella upealta.
Huomasin siinä samalla ikkunasta katsoessani että meille oli tulossa kauppareissulta linja-autoa odottelemaan eräs hyvin tuntemani 25- vuotias Nainen Murtomaasta joka rakastaa hanurimusiikkia mutta silti hänellä ei ole tippaakaan nuottikorvaa. Sen olin huomannut hänen ’hyräilyistään’ kun hän oli joskus ollut  meillä hetken kotiapulaisena äitini ollessa ”lapsivuoteessa”.
Ajattelin kerralla lyödä hänet ällikällä pannen nyt parastani juuri tätä Metsäkukkia soittamalla.  Aloitinkin biisin samalla kun hän aukaisi oven ja vedin komeasti ja antaumuksella käyttäen vielä palkeita lisätunnelmaa lisätäkseni.
Huomasin syrjäsilmällä katsoen että nyt alkoi tehota. Hänen katseensa ikään kuin haalistui ja alahuulia alkoi nykiä. Kohta hän jo kaivoi nenäliinansa jolla kuivatteli silmiään kyynelistä samalla kun hänen kaunis vartalonsa keinahteli valssin tahdissa.
Pääsin finaaliin ihan oikeaoppisesti ja lopetin valssin siihen kuuluvaan ”loppuliruun.”
Kesti tovin ennen kun hän edes sai sanoja suustaan.
”Iesus ko sie soitat jo hienosti!”- hän lopulta sanoi ja jatkoi: ”Soitappa Leo minulle vielä se Metsäkukkia ennenkö onnikka tullee.”

Tässä palkintoa pokkaamassa eräästä kilpailusta

Tässä kilpailemassa


 Olen tässä oikealla, päälläni äidin valmistama "mandoliinipuku."

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

....ne pirun hammaslääkärireissut....

....Renne....

...lestinheittoa ja bensanmyyntiä...

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

....."Krupunaru" löysällä.....