.....Miesten kastiin.....

Luin eilen eräästä digilehdestä että nuoret ovat alkaneet vaatia ilmaisia ehkäisyvälineitä kuntiensa taholta. Se pani miettimään ja muistelemaan että tuollaiset vaatimukset minun nuoruudessani ei olisi tulleet kuuloonkaan ja ne suorastaan olisivat kauhistuttaneet vanhemmat ihmiset.
Tiesimme että meidänkin koulussamme jo isommilla pojilla oli ”kortsut”- joita he auliisti meille esittelivät pyytäessämme. Olipa sellainen eräällä minunkin ikäisellä joka olin silloin jo ”melkein kolmetoista”. Kateellisena seurasimme kun hän otti sen ’perstaskunsa’ lompaposta, rullasi auki ja puhalteli valtavan suureksi ilmapalloiksi. Suorastaan vihreäksi kateudesta vielä muutuimme kun tämä ikäisemme "ilmapalloaan" esitellessään kehaisi:
”On tämä jo muutaman kerran ollut minulla ’oikeassakin’ käytössä. Tämä on saksalaista laatutyötä ja kestää useammankin kerran käyttää”.  Tämän sanottuaan hän antoi pallon tyhjentyä ja rullasi sen takaisin ”valmius-asentoon” ja laittoi kunniapaikalle lompakkoonsa.
Minulla, Mikolla ja Eerolla ei tuollaista miesten tunnusmerkkiä vielä ollut. Niinpä pyhästi päätimme että seuraavan luokkamme hammaslääkärireissun jälkeen meilläkin tuollainen on. Kunnan hammaslääkärissähän käytiin yleensä ainakin kerran vuodessa Sodankylän kirkonkylässä.
Koittihan se sitten lopulta sellainenkin päivä sopivasti juuri ennen koululaisten kesälomia. Meitä ei sillä kertaa jännittänyt niinkään se hammaslääkäri, mutta se tuleva apteekissa käynti tuotti meille tuskaa jo ennakkoon.

No, kun viimein selvisimme hammaslääkäristä, lähdimme kolmestaan kävelemään apteekkia kohti.  Siinä kävellessämme juteltiin asiasta että turha oikeastaan meidän kaikkien kolmen on mennä sinne apteekkiin. Niinpä päätimme vetää ”pitkää tikkua” kenelle tehtävä lankeaa.
Minua hermostutti, minähän en ole koskaan ollut minkään arvontojen onnettaren suosikki ja niinpä homma lankesi tietenkin taas minulle. Oliko se voitto vai häviö, saa lukija itse päättää.
Polvet tutisten ja äärettömän hermostuneena nousin ne apteekin portaat. Kun olin apteekissa sisällä, huomasin että sentään muita asiakkaita siellä ei ollut. Kauhistuksekseni kuitenkin huomasin että siellä tiskien takana apteekkarin lisäksi hääri luuta kädessään myös opettajamme kolmanneksi vanhin tytär Hilkka. Hän kävi kirkonkylässä keskikoulua ja oli saanut kai jonkinlaisen kesäapulaisen paikan tuosta apteekista.
Uskaltaisinpa jopa veikata että kasvoillani oli silloin vuorotellen vaihdellut kaikki sateenkaaren värit silkasta häpeästä.
Apteekkari joka puhui hiukan murtaen suomea, kysyi:
”Mite teile saisolla?” 
Jopa melkein kuiskaten sain sanottua....- jotta Hilkka ei kuulisi:
”Kolme ’kortonkia’”.
”Mite sine sano? sanoopi kuuluvalla eenellä!” - sanoi apteekkari ja laittoi kämmenensä 'kupiksi' korvan taakse koska hänellä kaiken lisäksi oli kai vielä huono kuulokin.
”Isot pojat käski ostaa kolme Kortonkia”- sanoin jo sellaisella äänellä että varmasti kuului.
.
Samalla huomasin kuinka Hilkka kääntyi minuun nähden selin ja alkoi ’luutimaan’ itseään kauemmaksi olkapäät ihan selvästi naurusta hytkyen.
Eikähän se piina piruvie loppunut vielä siihenkään, vaan apteekkari oli poiminut siihen tiskille monenlaisia kortsuja ja samalla aikaa apteekkiin tuli vielä nais-asiakas!
Kaksi näistä malleista olivat kosteita jotka olivat muovin sisällä, yhdessä vaikutti olevan jotain jauhetta ja neljäs oli juuri samanlainen jota kaveri oli esitellyt koulussa.  Valitsin pikaisesti juuri sen, koska se 'malli' kaiken lisäksi oli halvin.

Nyt olimme me kolme poikaa päässeet "miesten kastiin" joilla oli valmiudet vaikka mihin tyttöjen kanssa. Tosiasiassa jo fyysisetikään emme olisi tuota kortsua edes tarvinneet. Mikolla ja Eerolla ei silloin ollut vielä muuta karvoitusta kuin niskassa. Itselläni sitä kyllä oli jo hiukan orastavana alapäässä.....ainakin niin uskoin.

Yleensähän sitten pelasimme omilla ”kortongeillamme” lentopalloa ja näyttelimme niitä ylpeinä maailman miehen elkeillä nuoremmille  kavereillemme ja puhaltelimme niihin mm. tupakan savuja. Melkein kolme vuotta ne kestivätkin lompakossamme juurikin vain tuollaisessa käytössä, mutta 'aseistuksemme' oli kuitenkin täydessä valmiudessa odotellessamme hetkeä kun eteen tulee juuri ”se tosipaikka”.
Sitä ”tosipaikkaa” vaan ei koskaan tullut noiden kumien elinaikana vaikka me sitä joskus jopa ihan rukoiltiin ja odoteltiin. Kaikkihan sen tietää että odottavan aika on joskus turhankin pitkä. ;)  

Kansakoulumme
Kylämme raitti juuri noihin aikoihin


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

....Renne....

....ne pirun hammaslääkärireissut....

...lestinheittoa ja bensanmyyntiä...

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

....."Krupunaru" löysällä.....