.....Miesten kastiin.....

Luin eilen eräästä digilehdestä että nuoret ovat alkaneet vaatia ilmaisia ehkäisyvälineitä kuntiensa taholta. Se pani miettimään ja muistelemaan että tuollaiset vaatimukset minun nuoruudessani ei olisi tulleet kuuloonkaan ja ne suorastaan olisivat kauhistuttaneet vanhemmat ihmiset.
Tiesimme että meidänkin koulussamme jo isommilla pojilla oli ”kortsut”- joita he auliisti meille esittelivät pyytäessämme. Olipa sellainen eräällä minunkin ikäisellä joka olin silloin jo ”melkein kolmetoista”. Kateellisena seurasimme kun hän otti sen ’perstaskunsa’ lompaposta, rullasi auki ja puhalteli valtavan suureksi ilmapalloiksi. Suorastaan vihreäksi kateudesta vielä muutuimme kun tämä ikäisemme "ilmapalloaan" esitellessään kehaisi:
”On tämä jo muutaman kerran ollut minulla ’oikeassakin’ käytössä. Tämä on saksalaista laatutyötä ja kestää useammankin kerran käyttää”.  Tämän sanottuaan hän antoi pallon tyhjentyä ja rullasi sen takaisin ”valmius-asentoon” ja laittoi kunniapaikalle lompakkoonsa.
Minulla, Mikolla ja Eerolla ei tuollaista miesten tunnusmerkkiä vielä ollut. Niinpä pyhästi päätimme että seuraavan luokkamme hammaslääkärireissun jälkeen meilläkin tuollainen on. Kunnan hammaslääkärissähän käytiin yleensä kerran vuodessa Sodankylän kirkonkylässä.
Koittihan sitten sellainenkin päivä sopivasti juuri ennen koululaisten kesälomia. Meitä ei silloin jännittänyt se hammaslääkäri niinkään, mutta se tuleva apteekissa käynti sitäkin enemmän.

Kun viimein selvisimme hammaslääkäristä, lähdimme kolmestaan kävelemään apteekkia kohti.  Siinä kävellessämme juteltiin asiasta että turha oikeastaan meidän kaikkien kolmen on mennä sinne apteekkiin. Niinpä päätimme vetää ”pitkää tikkua” kenelle tehtävä lankeaa.
No, minähän en ole koskaan ollut minkään arvontojen onnettaren suosikki ja homma lankesi tietenkin taas minulle.
Polvet tutisten ja äärettömän hermostuneena nousin ne apteekin portaat. Kun olin apteekissa sisällä, huomasin että sentään muita asiakkaita siellä ei ollut. Kauhistuksekseni kuitenkin huomasin että siellä tiskien takana apteekkarin lisäksi hääri luuta kädessään myös opettajamme kolmanneksi vanhin tytär Hilkka. Hän kävi kirkonkylässä keskikoulua ja oli saanut jonkinlaisen kesäapulaisen paikan tuosta apteekista.
Uskaltaisinpa jopa veikata että kasvoillani oli silloin vuorotellen vaihdellut kaikki sateenkaaren värit silkasta häpeästä.
Apteekkari joka puhui hiukan murtaen suomea, kysyi:
”Mite teile saisolla?” 
Jopa melkein kuiskaten sain sanottua- jotta Hilkka ei kuulisi:
”Kolme ’kortonkia’”.
”Mite sine sano? sanoopi kuuluvalla eenellä!” - sanoi apteekkari ja laittoi kämmenensä 'kupiksi' korvan taakse koska hänellä kaiken lisäksi oli vielä huono kuulokin.
”Isot pojat käski ostaa kolme Kortonkia”- sanoin jo sellaisella äänellä että varmasti kuului.
.
Samalla huomasin kuinka Hilkka kääntyi minuun nähden selin ja alkoi ’luutimaan’ itseään kauemmaksi olkapäät ihan selvästi naurusta hytkyen.
Eikähän se piina piruvie loppunut vielä siihenkään, vaan apteekkari oli poiminut siihen tiskille monenlaisia kortsuja ja samassa apteekkiin tuli vielä nais-asiakas!
Kaksi näistä malleista olivat kosteita jotka olivat muovin sisällä, yhdessä vaikutti olevan jotain jauhetta ja neljäs oli juuri samanlainen jota kaveri oli esitellyt koulussa.  Valitsin pikaisesti juuri sen, koska se kaiken lisäksi oli halvin.


No, nyt olimme me kolme poikaa päässeet "miesten kastiin" joilla oli valmiudet vaikka mihin tyttöjen kanssa. Tosiasiassa jo fyysisetikään emme olisi tuota kortsua edes tarvinneet. Mikolla ja Eerolla ei silloin ollut vielä muuta karvoitusta kuin niskassa. Itselläni sitä kyllä oli jo hiukan orastavana alapäässä.....ainakin niin uskoin.

Yleensä pelasimme omilla ”kortongeillamme” lentopalloa ja näyttelimme niitä ylpeinä nuoremmille  kavereillemme ja puhaltelimme niihin mm. tupakan savuja. Melkein kolme vuotta ne kestivätkin lompakossamme juuri tuollaisessa käytössä.
Kieltämättä- ja itsekehumamme 'aseistus' oli kuitenkin ihan täydessä valmiudessa odotellessamme sitä hetkeä kun eteen tulee juuri ”se tosipaikka”.
Sitä ”tosipaikkaa” vaan ei koskaan tullut noiden kumien elinaikana vaikka me sitä joskus jopa ylhäältä rukoiltiin ja odoteltiin. Niin ja kaikkihan sen tietää että odottavan aika on joskus turhankin pitkä.


Kansakoulumme
Kylämme raitti juuri noihin aikoihin


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

...lestinheittoa ja bensanmyyntiä...

....Renne....

....ne pirun hammaslääkärireissut....

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

....."Krupunaru" löysällä.....