….käytöksen alennus ja luokalle jäänti….


Olin jo viidennellä luokalla kansakoulussa kun käytöstäni alennettiin ja samallahan se tietää sitä että silloin jää myös luokalle.
Kerron tässä nyt ne siihen johtaneet tapahtumat.

Jo kolmannen luokan lopulla sain tietää että en pääse edes yrittämään päästä Sodankylän keskikouluun. Veljeni Taisto sen sijaan oli jo siellä ja kotona sanottiin että riittää kun yksi perheestä käypi sitä koulua. Jouduin tyytymään siihen….tosin melkoisen happamin tuntein.
Kun pääsin kolmannelta neljännelle luokalle, yläluokan opettaja vaihtui juuri silloin. Opettajakseni tuli Rantalan Seppo joka oli kotoisin Sodankylän Vuotsosta. Oli tiedossa että Seppo on meidän opettajana vain yhden lukuvuoden, koska oli ikään kuin tuuraamassa jo valittua yläluokan opettajaamme Katajan Heikkiä. Heikki kun oli vielä suorittamassa varusmiespalvelustaan.
Seppo oli mukava opettaja mutta tuli opettajaksi ”pahaan saumaan”. Olin nimittäin päättänyt laittaa koko koulunkäynnin lekkeriksi suuttuneena kotiväelle siitä etten päässyt yrittämään keskikouluun.
Sepon kanssa se vain ei tahtonut oikein onnistua. Hän oli liian mukava opettaja. Alkuun olin täysin välinpitämätön koululäksyjen suhteen ja puuhailin tunneillakin ihan muuta. Minua ei vain kiinnostanut mikään muu kuin ”kuvaamataito/piirtäminen”.

Joulutodistus olikin ihan pullollaan nelosia ja vitosia, mutta kuvaamataito oli täysi kymppi.
Kotonakin havahduttiin tuohon minun koulunkäyntiin ja siitä alettiin minua jo sielläkin kovistelemaan.
Sitten isäpuoleni vetaisi juuri oikeasta narusta. Sanoi että: ”Jos pääset neljänneltä- viidennelle luokalle keväällä niin saat sen haluamasi haitarin!”
Kevätlukukauden alkajaisiksi Seppo-opettaja otti minut henkilökohtaiseen puhutteluun huonon joulutodistukseni vuoksi. Siinä yhteydessä sanoin Sepolle että nyt siihen on tulossa muutos. Kerroin tuosta minulle luvatusta haitarista. Kai minulla oli siinä alitajuisesti hieman toiveajatteluakin että Seppo katsoisi hieman myös sormiensa läpi joitakin puutteita.
No, ei kuitenkaan, mutta kun se huomasi että olin jäänyt kovasti jälkeen syyslukukauden laskennosta niin hän pyysi minua iltaisin luokseen niitä laskuja opettelemaan. Aloinkin kulkea siellä säännöllisesti ja niin matikkakin alkoi sujumaan.

Lukukausi vaihtui ja samalla myös opettajamme.  Olin päässyt viidennelle luokalle.
Haitaria vaan ei kuulunut, ei näkynyt.  Isäpuoleni vältteli koko aihetta kun sitä kyselin. Samaan aikaan Taisto oli keskeyttänyt keskikoulunsa ja hakenut- ja päässytkin Lapin keskusammattikouluun ”putkiasentajan linjalle”.
Ammattikoulu oli ollut minunkin tavoitteena kansakoulun jälkeen tuon keskikoulupettymykseni jälkeen. Koska meidän perheestä jo yksi oli siellä, sanottiin minulle että riittää kun siellä on perheestä yksi. Ei ole kuulemma varaa laittaa potentiaalista ”työvoimaa” koulutukseen.
Se lopulta katkaisi kamelin selän. Nyt loppui minun läksyjen teko ja koulu ei voinut enää vähempää kiinnostaa. Kaiken lisäksi aloin polttamaan tupakkaakin.  Poltin sitä härskisti jopa mm. urheilutunnilla maalivahtina ollessa kun pakkaspäivänä opettajalla ja muillakin pelaajilla henki höyrysi muutenkin.
Tietenkin jäin tupakan poltostani kiinni usein välitunneilla ja siitä aina seurasi myös jälki-istuntoa sen pari tuntia mutta sekään ei minua hidastanut.

Oli kevätpuolen talvea ja päätimme eräänä sunnuntaina lähteä minua reilusti vanhempien poikien, Oivan ja Eeron kanssa naapurikylään Murtomaahan kyläilemään potkukelkalla ja suksilla.
Siellä me lasketeltiin kaikenlaisissa mäissä koko pitkän päivän.
Kun olimme lähdössä takaisin Uimaniemeen, näin siinä lumipalteen vieressä osittain lumen alle hautautuneena mustan pikku mytyn. Potkaisin sitä hieman ja huomasin että se on rahakukkaro!  Poimin sen äkkiä taskuuni ja yksi Vilholan pojista näki mikä se on. Sanoin että se putosi minulta ja ”onneksi löysin sen”.
Kotiin päin mennessämme avasin sen ja huomattiin että siinä oli suht’ paljon rahaa. Siinä ei kuitenkaan ollut mitään mistä olisi huomannut kenen se oli. Päätin että nyt se on minun ja lupasin pojillekin karkkipussin verran siitä osinkoja.
Oltiin jo tulossa Uimaniemeen siinä uimavaaran kohdalla niin pojat sanoivat että eikö nyt olisi parempi laittaa se lompsa johonkin piiloon vaikkapa täällä vaarassa.
”Sinähän ”kärähdät” heti jos joku tulee koettelemaan sinun taskuja.”   Päätimmekin piilottaa sen siellä vaarassa yhden kaatuneen kelon alle. Sanoin että haen sen siitä huomenna välitunnin aikana.
Illalla serkkupoika Jouko kysyi minulta että:  ”Siekö olit löytäny Kumpulan Elinan kadonneen lompsan Murtomaassa?”
Ällistyin mistä Jouko jo sen tietää. Enemmän ällistyin siitä että kukkaro oli serkkutyttöni Elinan.
Elina oli kadottanut sen mennessään postiautolla Uimaniemeen kauppaan.
Siitä paikasta päätin että käyn sen kaivamassa piilopaikastaan aamun valjetessa ennen kouluun lähtöä ja annan Elinalle kun se tulee kouluun.
Aamulla heti herättyäni puin kiireellä vaatteeni ja menin hakemaan sitä kukkaroa sieltä kelon alta. Yöllä oli hieman tuiskuttanut eikä eilisiä jälkiä enää näkynyt. Silti osasin suunnistaa juuri oikean kelon kohdalle mieleen laittamieni maamerkkien perusteella.  Kukkaro löytyi mutta kun tarkastin, mutta kauhukseni huomasin että se oli tyhjä rahoista!
Ihmettelin kuka sen olisi voinut löytää ja juuri tästä paikasta.  Yritin kaivaa muualtakin lumesta mutta rahoja vaan ei löytynyt. Täytyy tunnustaa että naivisti silloin kuitenkin luotin siihen että pojat niitä ei ole voinut viedä koska vannotimme toisillemme että niihin ei kajota kuin meidän kaikkien ollessa paikalla.
Pelon ja häpeän sekaisin tuntein odotin  Murtomaasta tulevia oppilaita ja varsinkin Elinaa.
Luovutin Elinalle tyhjän lompsan ja yritin vielä valehdella että se oli tyhjä jo löydettäessä. Oivaa ja Eeroa ei enää koko lompsa kiinnostanut.
Koko homma tietenkin vuodettiin opettajille ja aikanaan jopa myös koulun johtokunta kokoontui asian tiimoilta. Seurauksena oli käytöksen alennus- ja vain minulle!

Sen päivän aikana Elina tivasi minulta niitä rahoja. Jotenkin syyllisyyttä keventääkseni myönsin Elinalle että ne rahat oli siinä kukkarossa vielä löydettäessä mutta ne olivat kadonneet siitä siellä piilopaikassaan. Mainitsin vielä että Oiva ja Eero olivat mukana sitä kätkemässä. Sen jälkeen Elinan epäilykset kohdistui myös Oivaan ja Eeroon, joita minäkin tosiasiassa epäilin.  Opettajan kuulusteluissa he kuitenkaan eivät asiasta tienneet mitään.
Siitä olin kuitenkin siinä vaiheessa onnellinen kun Elina itse tuntui uskovan minua.
Kuitenkin, kuten arvata saattaa, noiden todisteiden varjolla syyllinen olin minä ja kärsin myös kaikki sauraukset. Minut velvoitettiin korvaamaan ne kukkarossa olleet rahat  ja kuinkas muuten kuin käpyjä keräämällä. Kylämme kauppaan avattiin rahasto mihin aina kertyi rahaa sinne toimittamistani kävyistä.
Ennen kuin lumi suli, oli tuo urakka täynnä ja sain tuohon ”rahastoon” urakan päälle jopa plussaa ihan mukavasti. Tarjosin niitäkin Elinan isälle Abielille korvaukseksi, mutta ”Aapi” ei niitä huolinut vaan sanoi että: ”ne ovat sinun ansaittua rahhaa jotka kuuluu sinulle ittelle.” Sanoi vielä päälle nauraen: "Jos sie tehitki väärin alunperin niin tehit sie kyllä kovan urkonki!" 


Koska sain käytöksen alennuksen joka johti vielä siihen että jäin vielä luokalleni, voitte vain arvata mitä se merkitsi minun koulun käynnille jatkossa. Minullahan ei enää ollut mitään menetettävää.

Kyläkauppamme "ASO-(Aina Sopivaa Ostettavaa)"

Kotikylän raitti kotikuusesta katsottuna  Vuosi-50-60


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

....ne pirun hammaslääkärireissut....

....Renne....

...lestinheittoa ja bensanmyyntiä...

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

....."Krupunaru" löysällä.....