....Kaduin....

Se että oltiin hieman ”villejä” koulussa Mikon kanssa, takasi myös että meillä riitti paljon myös ”jälki-istuttavaa.”  Mutta opettiko ne jälki-istunnot mitään, katin kontit!
Usein meitä ’ilkimyksiä’ oli seisomassa siellä pulpettiemme vieressä useampikin. Usein niissä tapahtui niin että Mikko siirrettiin luokan eteen seisomaan koska hän häiritsi kaikkia muita pelleilemällä sen kuuluisan nenäliinansa kanssa jota Mikko ei tarkoituksella ainakaan vuoteen ollut laittanut pesetettäväksi. Se oli hänen tunnettu show- välineensä. Mikko keräsi sillä meille muille tahallaan lisäminuutteja seisomista, koska jokaisesta  ’nauruntirskauksesta’ saimme aina viisi minuuttia lisää. Varsinkin minuun tuo nenäliina vetosi aina melkein tunnin verran lisää.
Kun Mikko sitten siirrettiin siihen eteen rintamasuunta opettajaan päin, aloin minä- ja me muutkin ’jälki-istujat’ jo vaipua epätoivoon koska yleensä silloin se show alkoi ja meille alkoi suorastaan sataa noita lisäminuutteja.
Siitä oli tietenkin seurausta että Mikko yleensä pääsi meitä muita aikaisemmin pois tuosta ’vankeudesta’. Eikä se show yleensä loppunut siihenkään!  Mikon vapauduttua arestista,  jonkin ajan kuluttua huomasimme että hän oli kiivennyt siihen luokan ikkunan edessä kasvavaan mäntyyn jossa esitteli paskaista  nenäliinaansa ja niitä temppujaan. Pyyhki välillä persettään ja sen jälkeen vielä nenäänsä ilmehtien tapansa mukaan.
Eihän nuo temput mitenkään niin kummoisia olleet, mutta kun meille oli jo jäänyt se ”naurumoodi” päälle, ei siihen tuon kummempaa tarvittukaan.  Se kerralla sallittu kaksi tuntia meille kaikille tuli kevyesti ja sitä jälki-istuntoa riitti vielä seuraavaksi päiväksikin. Varsinkin minua tuo arestin pidennys aina harmitti koska tupakantuskani koveni niiden minuuttien myötä.

Eräänä päivänä meillä oli käsityöpäivä ja olimme taas jaettu omiin paikkoihimme höyläilemään mitä itse kukanenkin oli tekemässä. Me vanhimmat pojat olimme jo saaneet ”ylennyksemme” ja höyläilimme siellä koulun kerhohuoneessa.
Itse olin siellä tekemässä jakkaran kantta mikä tehtiin kahdesta yhteen liimatusta laudan palaisesta.
Olin nostamassa kaapista ”Lukkoliima”- merkkistä liimajauhetta joka lipesi hyppysistäni ja tippui siihen lattialle. Putosi kyllä pohja edellä mutta samalla siitä purkista aukesi kansi ja sitä hienojakoista pölyä levisi koko pieneen kerhohuoneeseen. Siitä oli välitön seuraus että vähitellen kaikki alkoivat aivastelemaan ja rajusti.
Kun me liiman tämä ominaisuus huomattiin, aloimme me kaikkia samassa huoneessa tahallaan ’pakko-aivastuttamaan’.  Jokainenhan tietää kuinka mukavalta tuollainen sydämen pohjasta tuleva aivastus tuntuu. Onhan se oikein tutkittukin juttu että perusteellinen aivastus voidaan rinnastaa jopa orgasmin tapaiseen nautintoon ja usein menee jopa edellekin. Huom! itse en tuota tietenkään usko. 
Opettaja jo viimein tuli meitä kieltämään. –”tuo on jo tekoaivastelua”- sanoi hän ja varoitti taas seurauksista.
Kuten arvata saattoi, sehän oli meille kuin yllytystä. Se että jatkoimme aivastelua kerhohuoneessa, saimme päähämme että joku meistä käy levittämässä sitä pölyä myös siinä suuremmassa ’veistosalissakin’.  Minä tietenkin taas otin purkin ja ravistelin sitä jokaisen salissa olevan höyläpenkin kohdalla.  Vähitellen ”kuoro” lisääntyi aina uudella ja uudella jäsenellä
.
Opettaja tuli ulos luokastansa silmät tapillaan ja käänsi päätään aina uutta aivastelijaa kohden.  Opettajan ilmeessä oli mielestäni jotenkin epätoivoa ja pelkoa ja lisäksi huomasin että ne olivat kosteat.
Silloin ymmärsin lopettaa siihen ja ihan säikähdin ja tunsin katumusta että lähdin tähän temppuun.
Aikansa meitä tuijoteltuaan, sanaakaan sanomatta hän lähti- ja päättelin että hän meni koulun yläkerran kotiinsa.
Aloin tajuta että nyt me taidettiin tehdä jo todella typerästi, mutta tehty mikä tehty.
Jatkoimme työskentelyämme vielä pari tuntia hiljaisina ilman opettajaa, kun alaluokan opettaja tuli sanomaan että Meidän opettaja on sairastunut, joten voimme lopettaa ja paikat siivottuamme, saamme lähteä kotiin.
Opettajamme sairaslomaa kesti kaikkiaan muistaakseni kaksi viikkoa. Voin vakuuttaa että se oli minulle paitsi järkytys, että henkilökohtaisesti kasvamisen aikaa.
Tuona aikana kävin lävitse melkoisen paljon itsetutkiskelua ja yritin ajatella tuota ilkeää toimintaamme opettajamme kannalta. Muistelin kuinka opettaja oli minua kannustanut ja opettanut pyyteettömästi  vapaa-ajallaan tuossa harmonikkaharrastuksessa. Minua hävetti ja kadutti!
Koko tuon kaksiviikkoisen ajan mietin noita asioita ja aloin kärsiä jo unettomuudestakin. En tiedä painiskeliko ne muut pojat tuon saman asian kanssa.

Tuon ”jakson” jälkeen loppuivat minun ilkeilyt koulussa. Oli vielä kaiken lisäksi hienoa huomata että Opettaja ei kantanut ainakaan minulle kaunaa ja tuo ”Haitariyhteytemme” pysyi ennallaan. Ajoittain kyllä ja varsinkin alussa, olin hieman huomaavinani pientä varautuneisuutta joissakin tilanteissa.

"Hietalahti"


"Aamuverkoilla"



"Nuotassa Ulinkhalla"




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

....ne pirun hammaslääkärireissut....

....Renne....

...lestinheittoa ja bensanmyyntiä...

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

....."Krupunaru" löysällä.....