.….Runolliseksi…..

Parikymmentä vuotta sitten koin kahden päivän eräretkellä Silloisen koirani Roin kanssa ennen kokemattoman kauniin aamun joka oli kuin sadussa.
Olimme samonneet Lentovaaraa ja Vuontiskairaa ristiin rastiin edellisen päivän aamuviidestä saakka. Lentovaarasta sain silloin ammuttua Roin haukkuun poikateeren joka oli vielä lisäpainona repussa. Melkein samasta paikasta olisin saanut vielä vasikan kokoisen jäniksenkin joka karkasi minua poispäin loikkien aukeaa pitkin noin viiden metrin päästä kuusennäreen alta. En kuitenkaan viitsinyt ampua koska se olisi ollut koko tulevan eräretken ajan repussani painona.
Tuo Teeri oli sen päivän ainoa saalis ja suorastaan kuolasin kun ajattelin että illalla saan syödä ”lintuvelliä” ihan himooni. Minulla oli vielä muutama perunakin mukanani repussa kaiken varalta.
Niin kuin kaikki erähenkiset tietävät, se voittaa kirkkaasti lihasäilykepurkista tehdyn ”lihavellin”,- jota minulla oli myös mukanani.
Noin 17.00- aikaan sitten tulimme Vuontisjärven rantaan jossa on kauan sitten tehty autiokämppä jossa on aina ovet avoinna. Olimme jo koirani kanssa aika voipuneita kun aloin keräilemään polttopuita yötä varten kämpän kamiinaan siitä lähimetsästä.
Sytytin tulet kamiinaan ja aloin putsata ampumaani teeripoikaa.  En nylkenyt sitä, vaan kiskoin höyhenet tarkoin sen ympäriltä ja lopuksi poltin iho-untuvat siinä pihalle tekemässäni nuotiossa. Kun näin tekee, linnunlihassa pysyy kaikki maut tallella. Paloiteltuani linnun, hain siitä kristallinkirkkaasta Vuontisjärvestä kylmää vettä kattilaan, laitoin lihat sekaan ja vein sen kamiinan päälle porisemaan ja laitoin mausteeksi vain suolaa, sillä muuta se ei tarvitse.
Kun huomasin että lihat ovat sillä mallilla että alkavat kohta olemaan kypsät, lisäsin siihen kuoritut perunalohkot ja vielä pari hyppysellistä kauraryynejä hiukan saostamaan lientä.  Liha kypsyi nopeasti koska teeri oli sen kesän poikasia.  Ja se tuoksu, se oli taivaallista!  Tarkistin vielä suolan maistelemalla ja totesin että sitä ei tarvitse enää lisätä.
Tottakai  Roikin sai jo ’perkuuvaiheessa’ niitä herkkupaloja syödäkseen paljonkin mutta nuoleskeli innokkaana huulia aistiessaan sen herkullisen keiton tuoksun.  Tällä kertaa Roi sai myös kivipiiran, koska epäonnistuin sen halkaisussa pahasti ja se meni törkyiseksi ja siniseksi,-  niin ihan hävettää tunnustaa!
Nautinto oli ihan täydellistä kun minulla oli vielä Äidin vasta leipomaa rieskaa mukanani.  Keittoa jäi vielä aamuksikin.
Syönnin päälle olikin sitten mukavaa laittaa itsemme unten maille.

Heräsin aamulla jo vähän ennen viittä. Laitoin tulen kamiinaan ja aloin keittää kahvit. Aurinkokin alkoi nousta ja kun katsoin ikkunasta ulos huomasin että siellä oli todellinen hernerokkasumu!  Tarkistin reppuni taskusta että minulla oli onneksi vieläkin kartta ja kompassi mukana.
Ne ovat siellä muuten vielä tänäkin päivänä!
Kahvit juotuani päätin mennä siihen kämpän portaille vetämään aamusauhut.
Huomasin että järvikin oli ihan peilityyni.  Oli hiljaista.  vain jostakin kaukaisuudesta kuului kurkien ”trumpetin töräyttelyjä”. Nautin ihan täysillä siitä hiljaisuudesta.
Sitten aurinko alkoi kurkkia jostain sieltä vaarojen takaa. Sillä oli sellainen vaikutus että koko maailma meni lämpimän oranssin sävyiseksi. Se hiljainen tunnelma oli ikimuistoinen kun ne rannan aamukasteiset pensaikotkin alkoivat elää omalla tavallaan. Näytti niin kuin ne olisivat täynnä kirkkaita jalokiviä jotka hohtivat- ja peilasivat erisävyisiä värejä.
Sitten ikään kuin kruununa tälle kaikelle alkoi kämpänpuoleiselta rannalta sumuvalon takaa kuulua ensin ikäänkuin läiskettä ja vienoa veden taputtelua ja kohta sieltä jo kuului kuulaalla, kirkkaalla äänellä:  ”Kuuuikku kuuuikku kuuuikku!”  Se oli Vuontisjärven jokakesäinen asukas kuikka.  Se toisti vielä useaan tuon saman litaniansa.
Se teki minuun niin suuren vaikutuksen  että  minulle tuli mieletön halu jotenkin ikuistaa tämä tunnelma. No, kameraakaan ei ollut, mutta joku minun päässä toitotti että ”Tee runo”.
Repun taskusta löysin lyijykynän, mutta paperia ei ollut missään.  Sitten hoksasin että siinä karttalehden kannessa on yksi kohta puhdasta paperia ja niin alkoi runoa syntymään. Ihmettelin itsekin kuinka helposti se lopulta syntyi. Sehän tuli kirjoitettua melkeinpä sen kummemmin miettimättä!

                    Kairan taikaa

Tulen loisteessa mielen niin haikeaksi saa,
nokipannussa kahvi viel’ antaa odottaa.
Tässä hetkessä aika on pienten aatosten,
tätä koskaan mä vaihtaisi en.

Kuuluu kaltiosta veden solinaa,
se voi väsyneenkin mielen kirkastaa.
Lapin taikaa on tää,
tämä muistoihin jää,
unhoittaa ei voi milloinkaan.

Aamu-usvaan jo aurinko kultaa säteitään,
kuikka kurkkuaan selvittää kuuntelemaan jään.
Kaste ruskassa kiiltää kun timantteja ois,
niitä koskaan en antaisi pois.

Täällä rauhan sieluhuni aina saan,
täällä voimaa löydän aina tulevaan.
Lapin taikaa on tää,
tämä muistoihin jää,
unhoittaa ei voi milloinkaan.


Tuolloin haaveilin että kirjoittaisin näihin sanoihin vielä nuotit niin tämä olisi se mikä tuon tunnelman vielä kruunaisi.  Noin viisi vuotta sitten tein tähän sitten nuotit ja vieläpä orkesterisovituksenkin.
Nyt me ollaan se jo levytettykin ja  kumma kyllä se kuuluu kuulemma silloin tällöin tuolla eteläsuomen radioissa, mutta itse täällä Lapin paikallisradioissa ei  kirveelläkään.
Sellaista se on ja varmaan aina tulee olemaankin.  Ehkä se ei ole lapin paikallisradiolle tarpeeksi eksoottinen biisi soitettavaksi.  Soitetaan mieluummin esim. Robinia ja noita lapsiäänellä kiekuvia tyttöjä ja varsinkin niitä miljoonia räppäreitä.
No, maailma muuttuu  ja kai minunkin pitäisi muuttua sen mukana. 


Lentovaaralla maalaamiani töitä


"Syyskiihkoa"

"Juuri ennen sadetta"

"Lentovaaran kunkku"

"Hevosenkaviokuru"  (Tätä en maalannut paikan päällä) 





Kommentit

Oiskohan niin Leo jotta ehkä siellä teidän Lapissa rehottaa kateus niiden soittolistojen laadinnassa. Kertovat myös että on äärimmäisen harvinaista jos esimerkiksi Souvareita kuulisi Lapin radiosta- tai kuulemma jopa mahdotonta.
Ehkä siellä on toimittajilla jotenkin "oma lehmä ojassa".
Älä tuosta lannistu!
Leo Vierelä sanoi…
Enhän minä tuosta lannistu Juuso, pois se minusta! :D
Anonyymi sanoi…
Ei sinun tarvitse Leo muuttaa tuota musiikkimakuasi. Meitä tämän kaltaisen musiikin tykkääjiä on prosentuaalisesti valtavan paljon enemmän kuin tuon nykymusiikin tykkääjiä. Sitä ei näytä nämä "soittolistojen" laatijat ymmärtävän ja kaivavat omaa kuoppaansa. Tuohon hommaan on pesiytynyt ihan selkeästi korruptio ja Nepotismi ja tarvittaisi hieman tarkempaa tutkintaa noiden "piirien" toiminnasta.
Ei voi olla niin että maamme suurin ikäluokka jätetään täysin osattomaksi noista soittolistojen tarjonnasta kun sentään olemme "radioveron" suurin maksajaryhmä!
Se risutukka Hietamäki joutaisi hevon kuuseen siltä palliltansa.
Leo Vierelä sanoi…
Pistäisivät edes muutamia "suuren ikäluokan" ajan kipaleita sinne soittolistojen joukkoon niinkuin ennenvanhaan tuli radiosta. Eiväthän listojen laatijat edes yritä "miellyttää" meitä jotka olemme suurin 'yleveron' maksajaryhmä.
Jotain tarttis tehdä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

....Renne....

....ne pirun hammaslääkärireissut....

...lestinheittoa ja bensanmyyntiä...

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

....."Krupunaru" löysällä.....