....itseä niskasta kiinni.....

Viimeinkin sain aikaiseksi alkaa hoitamaan myös omaa terveyttä ja kuntoani. Otin vuoden salikortin tuohon melkein vieressä olevaan uimahalliin jossa on myös hyvin kattava  Nautilus-  kuntosali.
Pari viikkoa olen jo käynyt siellä. Ensin yksi paikan Personal-trainereista  laati minulle yksilöllisen kuntosaliohjelman ja laitteet ottaen huomioon nämä minun fyysiset rajoitteet ja aktuellit tämänhetkiset vaivat.
Huomaan että alan nyt jo saada liikuntakykyäni takaisin. Aikaisemmin kun lähdin lenkille, kesti tasan 200- metriä kun jo piti pysähtyä ja alkaa verryttelemään keskiselkää jotta se ”pallo” oikeassa  jalkapohjassani laskeutuisi seuraavaa  pariasataa varten.  Kokemuksesta tiedän että jos en olisi välillä verrytellyt niin oikea jalka olisi mennyt täysin tunnottomaksi ja kaikkihan sen tietää minkälaista se kävely olisi silloin.

Se että jouduin nuoruudessani tekemään erittäin raskaita töitä mm. metsätöitä, ei se pysäyttänyt minua, sillä illoilla töiden päätyttyä harrastin paljon myös kaikenlaista urheilua. Osasta niistä olette lukeneet noista aikaisemmista blogikirjoituksista.
Lempi-urheilua minulle oli yleisurheilu kesäisin ja mäkihyppy talvisin.
Vaikka minä silloin 15-16 vuotiaana en ollut mikään hongankolistaja, harrastin mielelläni mm. korkeushyppyä.  Kuusitoistavuotiaana pituuteni oli 167cm ja pidin tärkeänä että ainakin oman pituuteni lukemat minun pitää ylittää. Ylitin silloin 16-vuotiaana 168cm ja kierähdystyylillä, koska tuota ”floppaustyyliä” ei silloin vielä ollut edes keksitty.  Minun innoittajana tuolloin oli Neuvostoliittolainen korkeushyppääjä Vareri Brumel –joka kierähdystyylillä teki uuden silloisen maailmanennätyksensä 228cm.
Myös kiekonheitto, keihäänheitto ja pikajuoksu oli minulle mieluisia lajeja.  Niissä yleensä tarvittiin räjähtävää voimaa ja sitä minulla ilmeisesti ainakin jonkin verran oli koska tein niissä ikäluokkaani nähden hyviä tuloksia. Heitin silloin miesten kiekkoa 37- metriä ja vähän ylikin.  Sadalla metrillä kellotin silloin ennätykseni joka oli 12,6.
Vuonna -66 kesällä osallistuimme  melkein 2-vuotta minua vanhemman serkkupoikani Kumpulan  Heikin kanssa Syväjärvellä kansallisiin urheilukilpailuihin.  Heikki osallistui korkeushyppyyn ja keihäänheittoon miesten sarjassa, koska poikien sarjat loppui alle 17- vuotiaisiin. Itse osallistuin alle 17- vuotiaitten sarjaan kolmiloikassa.  Minun piti myös osallistua samaan korkeushyppykilpailuun Heikin kanssa miesten sarjassa, koska sitä ei ollut 17-vuotiaitten sarjassa.  En kuitenkaan osallistunut siihen koska sillä viikolla olin loukannut pöllinparkkuussa ristiselkäni  sillä ei voinut tehdä minkäänlaista kiertoliikettä.
Tulin kuitenkin toiseksi siinä kolmiloikassa erään Riipin pojan jälkeen vaikka jokaisella loikalla vihlaisi selkää aika pahasti.  Onneksi oli vain kolme kierrosta.  Tulokseni silloin oli 12,8 m.
En ehtinyt paljon seuraavan Heikin hyppyjä mutta näin kun hän ylitti komeasti aloituskorkeuden 145cm. Kilpailussa hän tuli komeasti toiseksi.
Sen sijaan ehdin seuraamaan sitä keihäänheittoa joka heitettiin miesten keihäällä, olihan sarja miesten.
Heikki repäisi reilusti yli 60- metriä ja vähätteli vaatimattomasti  minulle tulostaan niin kuin hänellä oli tapana.  Hän voitti keihäänheiton ylivoimaisesti ja sen hänen Syväjärveläisen ainaisen kilpakumppaninsa, joka selitteli jokaisen heittonsa jälkeen miksi ei lentänyt kun näki että ei yltänyt lähellekään Heikin pituuksia.
Minulla vain hiukan harmitutti kun en voinut osallistua siihen korkeushyppyyn Heikin kaveriksi.

Mäkihyppy oli minun paras- ja mieluisin harrastus talvisin.  Eihän meillä ollut koskaan oikeaa hyppyrimäkeä puhumattakaan oikeista mäkisuksista.  Teimme hyppyrimäen yleensä luonnon rinteeseen.  Teimme mäen yleensä edellisenä päivänä ”yöksi kovettumaan”.  Seuraavana päivänä sitten toivottiin parasta ja pelättiin pahinta  että  se hyppyrin alamäki kestäisi ne hurjat loikat tavallisilla hiihtosuksilla. 
Usein me tampattiin alamäki liian lyhyeksi,  ja niin yleensä kävi  poikkeuksetta ja aina Lentovaarassa tai Marjavaarassa jostain syystä.
Siinä tahtoi aina käydä niin että ”esilaskijaksi” valittu menetti  jommankumman suksen- tai pahimmassa tapauksessa jopa molemmat kun tampattu alamäki ei alkuunkaan riittänyt.

Erään kevään korvilla teimme Marjavaaraan päivän aikana ’loihakalle’ paikalle todella pitkän hyppyrimäen ja tamppasimme erittäin huolella alamäen.  Tällä kertaa me tamppasimme ihan tarkoituksella sitä jopa mielestämme liiankin pitkälle jotta emme ottaisi riskiä siitä että joku meistä menettäisi suksensa- puhumattakaan siitä että joku meistä jopa loukkaantuisi jotenkin.
Siinä oli kova työ, mutta lopulta ihailimme ylpeinä kättemme- ja jalkojemme jälkeä.  Mielestämme se jopa muistutti jopa Bisoshofenin mäkeä.
Hiihtelimme sitten siitä Mattilan kämpälle jossa illan mittaan paistelimme makkaraa ja keittelimme kahvia kovan urakointimme päälle.
Kun aamulla heräilimme, panimme merkille ettäyön aikana oli ollut juuri sopiva pakkanen.
Maltoimme sentään keittää ja juoda aamukahvit ennenkuin hyökkäsimme sinne tekemällemme mäelle.  Kyllä se hohtikin komean näköisenä aamuauringossa. Ei tuullutkaan yhtään, joten senkin puolesta oli hyvä 'korkata' tämä mäki.
Hieman huvitti kun katselin sitä "ylitampattua" alamäkeä jolla arvelin olevan mittaa jopa 50m, mutta toisaalta pitihän noin rajussa alamäessä ollakin 'varmuuskertoimia' varsinkin kun tuntui muutenkin olevan 'lentokeli'.
Olisin itsekin ollut valmis 'esilaskijaksi' mutta aamuinen arvontamme suosi tällä kertaa Mikkoa.

Innokkaana Mikko nousi sitä ylämäkeä ylös ja kun huomasimme että hän nousee jopa liiankin korkealle näin ensimmäisellä kerralla.  Oli vaarana että jos hän kaatuisi siinä alamäessa, pehmenisi se uudelleen ja sen päivän hypyt olisivat hypätty.
Hän ei kuunnellut varoituksiamme, rämäpää kun oli, hän nousi hieman virnistellen sinne yläladun alkuun saakka ja huuteli jo: -"saako tulla".
Annoimme luvan ja kehoitimme ottamaan varman päälle ja että ei vielä ponnistaisi...ainakaan lujaa.

No, Mikko lähti liikkeelle ja työnteli sauvoillaan vieläpä vauhtia!  -"Ei pe***le"-tuli meiltä kuin yhdestä suusta.
Olimme alamäen reunalla pitkässä rivissä ja minä olin arviolta kolmen-neljänkymmenen metrin päässä siitä hyppyristä.  Kun Mikko tuli hyppyrille hän vieläpä ponnisti rajusti!
Minun kohdalla hän vielä lensi korkealla lakipisteellään vaatteet rajusti lepattaen, mutta huomasin että hän pyrki laskeutumaan jo alas käyttäen käsiä apujarrunaan.
Hän lensi reilusti tampatun alueen ohi ja putosi suksilleen siihen alaladulle joka oli jo huomattavasti loivempaa kuin tampattu alamäki.  Tuo laskeutuminen kuulosti tapahtuvan ihmeellisen äänettömästi kauhean lumenpölähdyksen kanssa.  Samassa koko mies katosi!  Laskeutumiskohdassa ei näkynyt kuin päästä irronnut pipo, kaksi suksen kärkeä ja yksi suksen kanta.

Koska olin siinä lähimpänä, laskeuduin kiireesti siihen pipon luo ja huomasin että mies itsekin oli jo kömpimässä 'pinnalle'.  Ensimmäisenä kuulin sanat: -"Se linkka pittä reilusti oikassa ko se heittää niin korkialle".
Mikossa itsessään ei ollut naarmun naarmua, mutta toinen suksi oli keskeltä poikki.
Se Mikon kauhea räpistely korkealla ilmassa oli jo sinänsä meille muille riittävä todiste että tämä meidän Bisoshofen oli meidän hiihtovarustuksille liian vaarallinen ja luovuimme suosiolla hypätä siitä.
Meillä oli täysi työ että saimme Mikon haalattua ilman toista susta siihen vaarojen väliselle 'rekitielle' josta hän jo pystyi aloittamaan pitkän 7 km kävelyvaelluksensa takaisin Uimaniemeen suksirisat olkapäillään.

Lentovaaralta (Marjavaara taustalla)  

Lapsuuden kotikylä pihakuusesta katsottuna

Kämpällä

Pöllintekijä




Kommentit

Aimo Karjalainen sanoi…
Tervehdys,,,,kyllä se tuo sinun tekemä valssi oli tuolla minunkin haitarin sisällä ja sain sen jopa ulos sieltä.
Leo Vierelä sanoi…
En kyllä epäillyt pätkääkään etteikö se sielä olis joku päivä. :)
Aika monilla se jo on ja tiiän että yhdellä harmonikkakerhollaki.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

...lestinheittoa ja bensanmyyntiä...

....Renne....

....ne pirun hammaslääkärireissut....

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

....."Krupunaru" löysällä.....