...lestinheittoa ja bensanmyyntiä...

Ruotsista paluuni jälkeen 1974- menin ensin töihin Marttiinin puukkotehtaalle.
Olin tuona kesänä kesälomallani Ruotsista ensin ’varmistanut’ työpaikkani käymällä itse henkilökohtaisesti tuolla puukkotehtaalla tekemässä ns. ”esityösopimuksen”.
Kun palasin tuolta lomaltani Ruotsiin, minun oli ensitöikseni mentävä sanomaan itseni irti Elektroluxilta jossa työskentelin jyrsijänä ja joskus sorvarina. He eivät millään olisi minua sieltä päästäneet koska he tykkäsivät minusta varsinkin jyrsijänä, koska sain siellä aikaiseksi paljon enemmän kuin  se minua aikaisemmin samoilla koneilla töitä tehnyt Jugoslavialainen pappa.  Tein silloin niitä töitä ’urakalla’ niin kuin se papparainenkin oli tehnyt- ja jonka mukaan ne urakat oli laskettu.  Tienasin aika ruhtinaallisesti enkä edes hirvennyt ’tilikatkon’ aikana luovuttaa kaikkia tekemiäni  urakan reikäkortteja.  Niitä minulla oli vino pino jemmassa siellä työkalukaapissa.
Pidin kuitenkin pääni ja samalla annoin myös ne reikäkortit lopputilin laskentaa varten ja se lopputili olikin aika mukavan tuntuinen.
En ehtinyt olla Marttiinilla kuin reilut puoli vuotta kun huomasin lehdestä että E-öljyt hakee työntekijää Lapinmaan E-huoltamolle.
Se ilmoitus herätti kiinnostukseni jo tuon työpaikan fyysisen sijainninkin vuoksi,  niinpä olinkin kohta silmätysten E-öljyn silloisen aluejohtajan Hautalan Eikan kanssa joka kaikkien hakijoiden joukosta  jostain syystä valitsi minut siihen hommaan vaikka minulla ei päivääkään ollut työkokemusta esimerkiksi myyntityöstä. Itse olin ollut jo varma että en siihen hommaan pääse.
Marttiinin irtisanoutumis-ajan jälkeen aloitinkin tuolla pienellä E-huoltamolla joka osoittautuikin erittäin vilkkaaksi ja suosituksi huoltoasemaksi. Huoltamon esimiehenä toimi silloin Kallisen Pentti joka oli äärimmäisen tarkka  huoltamon siisteydestä ja asiallinen ja mukava, minun ikäiseni esimies.  Asiakkaita oli joskus ihan pelottavan paljon kun esimerkiksi iltatuurissa jouduin olemaan ihan yksin siinä kassalla.  Siinä piti olla haukan silmät ja hyvät hoksottimet että kukaan ei tietämättäni karannut tankilta maksamatta.
Minä  siinä oma järjestelmän jota noudatin koko ajan kun työskentelin siinä asemalla.  Laitoin ”trippimittarin” paikan ja lukemat aina ylös kynällä ja yhdistin sen rekkarin kanssa, jotta pystyin vapauttamaan tankin seuraavalle asiakkaalle tankkauksen jälkeen.
Muutaman kerran joku ’pillurallin’ ajaja varsinkin alussa teki- tai kokeili tehdä  ’oharit’, mutta minulla oli rekkari  tiedossa ja tavalla tai toisella maksu besiinistä saatiin.  Alussa he varmaan kokeilivat uuden myyjän hoksottimia.  Kysymys ei kuitenkaan ollut suurista summista, sillä heillä oli aina tapana tankata joko ’vitosella’ tai ’kypällä’.

Iltaisin tuo paikka oli todella vilkas- ja varsinkin keskiviikko, perjantai ja lauantai-iltoina.  Vilkkaaksi tuon paikan teki se että siinä Korkalokadulla ja siinä Lapinmaan päässä ’partioivat’ myös ’lestiheittäjät’ ansaitsemassa omaa leipäänsä.
Heistä jokainen ”teki tikusta asiaa” ja kävivät tavallaan esittäytymässä ja ostamassa tulitikku- tai tupakka –askin samalla varmaan tarkasti arvioiden voiko meikäläiseen luottaa.  Kyllähän meillä tietenkin luottamus syntyi, osasinhan minäkin jo tuolloin ottaa viinaa vapaa-aikanani ja käytin niitä heidän ”palveluja” hyväkseen.  Kaiken lisäksi me huoltoaseman myyjät saimme ”henkilökunta-alennuksen”- eli putelin ihan ’kaupan hintaan’.  Perustelivat asiaa sillä että kun me annamme heidän käydä talven pakkasilla sisällä lämmittelemässä.
Epävirallisiin sääntöihin myös kuului että he pitävät järjestystä yllä siinä pihamaalla meidän työaikana ja estävät ’asiakkaitaan’ tulemasta  sisäpuolelle narauttamaan pullojansa auki.
Olihan se myös mukavaa kun he tulivat myös hiljaisina aikoina sisälle rupattelemaan ettei tarvinnut olla ihan yksin työvuorossa.  Varsinkin sunnuntai-aamut olivat sellaisia. Yleensä me juotiin termospullostani kahvia ja rupateltiin.
Tunsin kaikki ne ”Jobbarit” vain etunimeltään- tai liikanimeltään kuten esim.  ”Iso-Onni”, joka tietoni mukaan oli koko porukan pomo.  Se ei kyllä jäänytkään epäselväksi varsinkaan silloin kun se oli itse harvoin ’juhlatuulella’.  Käveli kädet leveänä jämerästi ja toisteli: ”mä oon pomo”.

Kerran eräänä perjantai-iltana  siihen heidän ”reviirilleen” ilmestyi ihan outo mies jenkkikasseineen.  Hän seisoskeli siinä Lapinmaan seinustalla ja kohta jo selvisi miksi hän siinä päivysti kun parikin ’asiakasta’ kävi siinä häneltä  hakemassa pullon.
Reviirin haltijat näyttivät yksi toisensa jälkeen käyvän siinä hänen kanssaan kiivastakin keskustelua, mutta mies vain näytti pysyvän siinä ’passipaikallaan’. Puisteli vain päätään muutaman kerran.
Ei mennyt kauaakaan kun siihen näytti  tulevan taksi jonka peräpenkiltä nousi ilmeisesti  ’näkäräisissä’ oleva Iso-Onni ja meni miehen tykö.  Otti ensimmäisenä päätään lyhemmältä mieheltä lakin ja paiskasi sen maahan. 
Se kiinnosti  minua niin paljon että raotin vähän ovea jotta kuulisin paremmin.  Iso-Onni karjui miehelle että:  ”sinulla ei ole tähän mitään asiaa”.
En enää kuullut mitä mies vastasi kun minun piti harmikseni palata kassan ääreen.  Seurasin vain syrjäsilmällä kun he siinä vänkäsivät.  Sitten se pienempi mies antoi Iso-Onnille kaksi kirkasta pulloa kassistaan joka näytti  siitä tyhjentyvän.  Onni kaivoi perstaskustaan  kukkaronsa esiin, maksoi ostoksensa ja samalla heitti ne pullot siihen Lapinmaan kiviseinään niin että helähti  ja samalla osoitti miehelle suunnan  minne hänen pitää lähteä.
Mies nosti lakin maasta ja ilmeisen pelokkaasti lähti puolijuoksua Onnin osoittamaan suuntaan.  Onni hyppäs taksiin takaisin ja jatkoi matkaa ja tuttu järjestys palautu ”kulmille”.
Melkein heti tuli noista ’pojista’ Eikka ostamaan Nortti askia ja yritin siltä kysyä mitä siinä oikein tapahtui mutta Eikka vain arvoituksellisesti hymyili eikä siitä sen kummemmin avaututut.  Yleensäkään he eivät omista- eikä toistensa asioista puhua pukahtaneet vaikka oltiin jo sentään kavereita. He olivat siinä äärimmäisen tarkkoja ja solidaarisia toisilleen. Ilmeisesti tuo alue kuului juuri tälle porukalle.  Samaa vierasta myyjää en nähnyt enää koskaan noilla kulmilla.
Tuolla kulmalla tapahtui aina jotakin.
Tykkäsin kovasti tuosta työpaikasta ja juuri tuolla paikalla. Työkaverini olivat mukavia ja paljolti samanhenkisiä.
Vieressä oleva ravintola- Haarikka oli samalla meidän työmaaruokala ja voin kehua että ne ruuat olivat todella maukkaita.  Kun ei enää ollut virallinen ruoka-aika, ei meidän tarvinnut kuin soittaa sinne Haarikan keittiöön, niin kohta meitä jo odotti siellä keittiössä jokin herkullinen annos joka myös syötiin siellä keittiössä.  Olihan se vain muutaman askeleen päässä meidän työpaikalta.
Kaikki kaupungin- ja maalaiskunnan taksit kävivät meillä tankkaamassa ja huollattivat myös autonsa meillä.  Tässä  meidänkin  kesken pelasi sama periaate kuin ”kulman poikien” kanssa.  Taksit saivat meidän palveluksista ja polttoaineista reilun alennuksen ja sama pelasi myös toisinkin päin.
Tarjottiinpa minulle mahdollisuutta alkaa ”taksirengiksikin” joko vapaa-aikana tai jopa ihan vakiotyöntekijäksi yhden kaupungin taksiyrittäjän toimesta.  Harkitsin asiaa vakavasti ja muutkin taksirengit minua kovasti houkuttelivat porukkaansa mukaan, mutta en kuitenkaan silloin lämmennyt ajatukselle.  Ehkä jopa silloin olisin tienannutkin paremmin kuin siinä silloisessa työpaikassani.  Tuo taksi-isäntä tarjosi 25%- illan-tai päivän ajotuloksesta.


Minua hiukan harmitti kun alettiin puuhata muuttoa sinne Oppipojan viereen samalle kadulle. Sinä aikana kun ehdin olla tuolla paikalla töissä, minulle henkilökohtaisesti tapahtui monia ja elämässäni hyvinkin merkittäviä asioita sekä hyvässä että pahassa.  Siinä meni monien muistojen paikka, mutta onneksi sentään vielä on muistot tallella tuolla päässäkin.
Aseman tapahtumista voisi tehdä jopa kirjankin mutta sitä pitäisi osata kirjoittaa sopivan värikkäästi ja ehkäpä sitä pitäisi myös osata sopivasti venyttää kuten Päätalon Kallekin on tehnyt Iijoki-sarjassaan, eikä minusta valitettavasti ole siihen.

(Klikkaile näitä isommaksi)
Eräänä pyhä-aamuna Alin kanssa poristessa.




Penapomo kassalla, etualalla vakiovieras Renne ja taustalla työkaveri Pertti.


Pena vasemmalla ja huoltomies Kasurisen Eki

Myyntitykki/naistenmies Raappanan Jukkis jo uudella asemalla.


Joulusomistettuna


Sama joulu pihan puolelta


Viimeisenä kesänä


Vanhan rengasvarastoa


Kasurisen Eki elementissään.










Kommentit

Näitä on kertakaikkiaan viihdyttävää lukea, kiitos että viitsit näitä kirjoitella!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

....Renne....

....ne pirun hammaslääkärireissut....

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

....."Krupunaru" löysällä.....