...yksinäinen hevosmies ratsastaa ilta-aurinkoon....


Oli 60-lukua ja olimme velipoikani Taiston kanssa olleet puolitoista kuukautta Ulingasjokivarressa Mäntylän Kallen palstalla ajamassa puutavaraa välilanssilta jokilanssille uittoa varten. Meillä kummallakin oli omat hevosemme, minulla ”Poju”ja Taistolla ”Putte”.  Putte oli iso, ronski ja roteva hevonen joka meni aina edellä kun esimerkiksi tietä tehtiin. Me tultiin aina Pojun kanssa perästä. Pojun ’säkäkorkeus’ oli jonkin verran matalampi ja se oli jo ”miehen iässä” kun Putte oli vielä ”nuorukainen”.  Ihmeen sitkaasti Poju kuitenkin vielä jaksoi vetää ja todella suuria kuormia kun vain oli valmis rekitie alla. Umpihangessa se ei tykännyt ollenkaan kahlata.
Oli jo aika myöhäinen talvi ja todella aurinkoiset päivät. Lumi suli reippaasti aina päivän aikana ja pälvipaikat metsässä suurenivat ihan silmin nähden. Jo iltapäivisin oli se tekemämme varsitie aina niin pehmeä  että kuormat piti puolittaa aamuisista kuormista.  Aamuisin  kun suunnilleen kuudelta aina lähdimme lanssille, oli varsitie kuin rautatietä.
Asuimme siellä Kallen kämpällä puolitoista kuukautta yhteen soittoon, jossa oli kahden hevosen vaatimaton priima- sekä  ’losolaudoista’ tehty hevostalli joka oli eristetty pelkästään pahvilla sisäpuolelta käsin.  Kumma kyllä, siellä tuntui silti mukavan lämpimältä aina kun menin tekemään apetta ja juottamaan hevoset  omalla vuorollani. Yleensä samalla vein myös leivän kannikoita molemmille ’työkavereilleni’. Tallissa oli lämpöasteita vaikka iltaisin ja öisin oli ulkona jopa  kolmekymmentä astetta pakkasta. 
Voin kertoa että se aika oli fyysisesti raskasta 16- vuotiaalle nuorukaiselle, mutta tykkäsin silti siitä jostain kumman syystä.  Joinakin kuutamoiltoina Serkkupoikani Heikki ja hyvä kaverini Timo hiihtelivät Murtomaasta hankea pitkin sinne kämpälle meidän kanssa pelaamaan korttia.  Se oli aikamoinen lenkki pojillekin koska Murtomaasta sinne kämpälle oli noin 7-kilometriä.

Mikäs meillä oli siellä kämpällä ollessa kun huoltokin pelasi ja kokki oli todella hyvä! Kalle toi mukanaan kämpälle tullessamme siankylkeä ja kokonaisen poronruhon. Perunoja säilytettiin meidän ”makuuritsin” alla jossa oli sopivan viileä ’kellari-ilmasto’.  Lihoja säilytettiin ulkopuolella oven vieressä olevassa suuressa lukollisessa puulaatikossa.
Enpä tiedä vieläkään parempaa ”porokokkia” kuin Kalle oli.  Kun Taiston kanssa iltasella tultiin ajosta, meitä aina odotti poronkäristys. Aamuisin taas Kalle yleensä aamuyön tunteina oli valmistanut erittäin maukkaan poronlihakeiton. –ja me syötiinkin niin että ’napa rutisi’ eikä meillä alkanut ’lapa tärisemään’ heikkoudesta koskaan koko työpäivän aikana.
Seurasin yleensä tarkoin sitä hänen ruo’an laittoaan. Huomasin että hänellä ei ollut muita mausteita kuin suolaa ja maustepippuria ja niitä hän osasi todella käyttää sopivan maukkaasti!  Kysäsin kerran häneltä onko hänellä muita mausteita esim. sipulia mukanaan.  ”Ei koskaan”- sanoi hän.  Kalle sanoi että olisi ”pyhäinhäväistys” jos poron kanssa- ja varsinkin käristyksessä käytettäisiin muita mausteita.
Tottahan tuo onkin!   Poro  ’maustaa’ yleensä itse itsensä syksyn aikana syödessään siellä metsässään  eri sieniä, jäkäliä ja naavaa.

Kun viimein saimme savottamme valmiiksi oikaisimme kairan halki suorinta tietä Murtomaata kohti. Taisto ja Putte menivät edellä ja me Pojun kanssa perässä.  Lunta ei enää ollut kuin nimeksi ja reki kulki jo hieman nihkeästi. Iltapäivällä oltiin perillä Alangossa joka oli Murtomaan ”asutusalueen” tien viimeinen rakennus.
Siinä me sitten pähkäiltiin kuinka jatketaan tästä matkaa. Siitä alkoivat maantiet joita pitkin pääsisi Uimaniemeen joka oli 7- kilometrin päässä.
Tultiin lopulta siihen tulokseen että pakataan minun reet ja hevosen valjaat Taiston rekiin ja hän lähtee yrittämään Uimaniemeen ”Könkään aavan” kautta ja minä menen Pojua taluttaen maantietä pitkin sinne.

Kun lähdettiin Pojun kanssa kävelemään ja se tuntui jotenkin tylsältä ja hitaalta menolta niin ajattelin että paskat! Talutin pojun siihen tien ojaan ja hyppäsin Pojun selkään.  Hevonen tuntui koko homman hyväksyvän ja ymmärtävän mistä on kysymys ja niin lähdettiin menemään.
Oli varmasti melkoinen nähtävyys kun pihkaisissa sarkahousuissa ja ruudullisessa sarkapuserossa karvalakki päässä mentiin pienoista ravia.  Poju mielellään hölkkäs aina kun annoin sille merkkiä kantapäilläni ja matka alkoi toden teolla taittumaan.

Kun oltiin jo ohitettu Murtomaa ja oltiin ”Konttausmäen” päällä, näin että edestäpäin oli tulossa mersu joka hidastaa koko ajan vauhtia.
Se pysähtyi viimein kohdallemme ja samalla mekin ’jarutimme’.  Huomasin sen lasin takaa autoa ajavassa  miehessä tuttuja piirteitä.  Hän tuli autosta ulos kuten ’pelkääjän paikalla’ istunut nainenkin jolla oli kamera kädessä.
Tunnistin miehen heti  Lasse Mortensoniksi!  Kun he vielä puhuivat ruotsia keskenään, arvelin naisen olevan itse Siw Malmkvist,  joiden silloisten juorulehtien mukaan tiesin seurustelevan sillä hetkellä.
 
Lasse kysyi minulta saako he ottaa meistä valokuvia.  Annoin luvan ja he ottivatkin melkein koko rullallisen kaikilta kulmilta ja myös niin että olivat vuorollaan kuvissa mukana tämän ”Fata Morganan”- kanssa.  Siw puhu minullekin jotain mutta en ymmärtänyt eikä Lasse varmaan kuullutkaan että olisi tulkannut.
En kyllä osannut- tai edes ymmärtänyt hävetä koko juttua.  Olisi kuitenkin mukava nähdä noita valokuvia.  Vaikka Lasse otti minulta henkilötiedot ja osoitteen niin lupauksista huolimatta en ole kuvaa saanut.

Semmonen tapaus.  ;)

"Hevosmies"


"Taakan alla"


"Kämppäilta"


"Serkukset"
Vas Ylh. Timppa, Heikki,  Veli-Kari
Alh.   Mie, Vuokko








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

....Renne....

....ne pirun hammaslääkärireissut....

...lestinheittoa ja bensanmyyntiä...

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

....."Krupunaru" löysällä.....