....ne pirun hammaslääkärireissut....

Olen saanut paljon tiedusteluja nettisivujeni osoitteista joissa tuota minun kuvataidetta on ja mistä sitä voi myös tilata halutessaan niin ajattelinpa laittaa ne linkkeinä tähän näin alkuun. Siis sivuilleni pääsee suoraan näistä linkeistä:
http://www.leongalleria.net/     ja     http://www.leongalleria.fi/429239797    Sivuilla toki on muutakin sisältöä. Käyppä vilikasemassa niitäki. ☺

Kun menin kansakouluun vuonna -56, oli meillä tietenkin edessäpäin myös pakolliset hammaslääkärikäynnit ’kirkolla’- niin kuin varsinaista Sodankylää tuolloin kutsuttiin.
Ne tarkoittivat juhlapäivää meille ’metsäkyläläisille’.  Meikäläiselle se tarkoitti sitä että sain kerrankin nauttia linja-autokyydistä tällä kertaa paljon pidempään kuin esimerkiksi Murtomaan reissun ollessa kysymyksessä, joka oli pisin matkani linja-autossa siihen mennessä.
Usein Uimaniemen koululaiset lähtivät silloin tuolle reissulle kylässä asuvan liikennöitsijän Yrjö Uimaniemen vapaalla olevan vanhan ”nenällisen” Volvo linja-auton kyydissä kun meitä todella oli melkein se linja-autollinen oppilaita.  Kyytimiehenä tietysti aina oli itse liikennöitsijä, joka muun muassa oli myös koulumme johtokunnan jäsen.
Matka meni yleensä rattoisasti ja  lauleskellen yhteislauluja joita matkanjohtajana ollut opettaja meille aina ehdottieli, itsekin kun tykkäsi aina kovasti laulaa.
Aina kun alettiin lopulta sitten laskeutua ns. ”lintulansuoraa” josta jo alkoi jo Sodankylän  kirkontorni vähitellen näkyä, ainakin meikäläisen lauluinto alkoi lopahtaa ja sen  sijalle alkoi tulla vähitellen pelko ja jännitys. Yleensä se tarkoitti sitä että taas kenties palaan yhtä- tai kahta hammasta vähempänä tältä reissulta. 
Kaikista eniten pelkäsin sitä ”kuoletuspiikkiä” joka pistettiin ennen kuin hammas vedettiin niillä käyrillä ja pelottavan näköisillä pihdeillä. Eikä tuo piikki todellakaan ollut niin ohut kuin nykyisin esimerkiksi.

Muistan vieläkin  hammaslääkärin nimen  joka oli muistaakseni  ”Inkeri Salas”.  Eikä hän todellakaan joutanut ”läyryämään” meille eikä myöskään maanittelemaan meitä, koska meitä potilaita hänelle tuli ihan liukuhihnalla ja vastaanhangoitteleva ja pelkäävä potilas sai joskus todella säälimätöntä ja kovaakin käsittelyä vastapainoksi.
Itse pelkäsin ihan helekutisti mennä siihen tuoliin, mutta minkäs teet, siihen oli lopulta pakko mennä ja opin sen asian ainakin että vähemmällä pääsi kun ei alkanut jantturoimaan.
Piikin jälkeen yleensä meidän piti palata odotushuoneeseen odottelemaan puudutusaineen vaikutusta ja kun koko suuvärkki lopulta oli turrana, meidät yksitellen kutsuttiin tuohon kauhutuoliin.

Hammaslääkäri oli tuolloin lähellä sitä rämisevää  Jeesiöjoen siltaa.  Sieltä sillalta kuului aina jostain syystä kova kolina kun autot sitä pitkin ajoivat. Ehkä silta oli jotenkin väliaikainen sodan jäljiltä.
Hammaslääkärin pihalla kasvoi kaksi mäntyä, joiden tyvelle meidän käskettiin syljeskellä veret suustamme kun selvisimme siltä varsinaiselta ”liukuhihnalta”.
Kyllähän ne puun tyvet varsinkin talvisin näyttivät tosi hurjilta ja verisiltä.

Olen käynyt nykyisinkin Sodankylässä ja huomannut että kyseistä hammaslääkärirakennusta ei siinä enää ole, mutta ne kaksi petäjää, ne ovat vielä pystyssä ja voivat todella hyvin! Niistä on kehittynyt oikeat ”aihkipetäjät”- kiitos niiden vuosien aikana  saamastaan ravinnosta.

Kuten tuolla alussa sanoin, ne kirkonkylän reissut olivat meikäläiselle- ja varmaan monille muillekin juhlapäiviä, vaikkakin tuohon matkaan liittyi jopa pienoista kauhua ja pelkoa, mutta sen ”hinnan” maksoimme mielellämme kun sentään lopuksi pääsimme lystäilemään kirkonkylän monenlaisiin houkutuksiin mitkä meille koululaisille oli mahdollista.
Itse aina henkilökohtaisesti ensimmäisenä kiiruhdin Mannermaan ”alabaariin” maistelemaan sitä  hieman vielä outoa jäätelöä  ja juomaan ”limukkaa” sekä ihmettelemään niitä värikkäitä kanarialintuja jotka sirkuttivat komeasti. Sitten mentiin Mannermaan yläbaariin jonka eteisessä oli pajatso johon tuhlasimme silloisia 20-markan kolikkoja aina silloin kun myyjien silmä vältti. Joskus saimme siitä jopa ylimääräiset jätskirahatkin. Löytyipä sieltä tien toiselta puolelta ”pelihallikin” jossa oli monenlaisia pelejä ja jukeboxi josta tuli yleensä päivän hittejä.  Kirkonkylän oma nuoriso näytti tykkäävän enemmän siitä paikasta ja me koetimme kartella heitä.  Heistä kun jotkut harvat oli tappelunhaluisia ja ’ärtsyn näköisiä’ tupakan pummaajia.

Äiti antoi minulle aina mukaan myös rahaa eväsmakkaraa varten, jota piti ostaa siivutettuna koko rahalla meille pikkuveljen kanssa jaettavaksi.
Hain makkarapaketin aina Mannermaalta kun tuli aika mennä Maijalaan linja-autolle jossa Kariveli jo minua nälkäisenä odotteli.
Sitä matkaa Mannermaalta Maijalaan ei ollut paljon, mutta sen aikana kuitenkin makkarapaketti ’vajui’ aina puoleksi kun siinä kävellessäni pistelin niitä makkarasiivuja poskeeni.  Linja-autossa sitten teimme siitä lopusta tasajaon ja Kari oli vähän kärtynä  että miksi se Äiti ei raaskinut antaa enempää rahaa sitä makkaraa varten.

Maijala siihen aikaan toimi jonkinlaisena matkalaisten pirttinä ja linja-autoasemana ja oli jotenkin matkalaisten keskuspaikka muutenkin.

Erään kerran kun joskus  60- luvulla ja talvisaikaan oltiin taas hammaslääkärireissulla ja Maijalassa, niin siihen vastapäisen ison talon pihaan oli ilmestynyt täysin keulastaan romuttunut volga. 
Se oli ollut hurjassa kolarissa juuri meidän ’koti- eli naapurikylän’  Murtomaan ”Konttausmaassa”- jota kutsuttiin mm. ”kuoleman mäeksi”.  Autot olivat ajaneet nokat vastakkain siinä mäen päällä ja aika rajulla vauhdilla. Toisena osapuolena  oli  ruotsalainen auto ja koska ruotsissa vielä tuohon aikaan oli vasemmanpuoleinen liikenne, se oli ajanut  epähuomiossa  maantien vasenta puolta juuri  tuota Ilveskiven Volgaa vastaan. 
Muun muassa itse Ilveskivi ,- joka silloin oli istunut  ’pelkääjän puolella’, menehtyi  tuon kolarin välittömiin seurauksiin vuorokauden sisällä  ja vastapuolen autossa kuoli pikkulapsi joka istui kolarin aikana äitinsä sylissä etupenkillä ja tietenkään turvavöistä ei edes puhuttu tuohon aikaan…..puhumattakaan että niitä edes olisi ollut tuon ajan autoissa. Puhuttiin  että tämä onneton lapsi olisi lentänyt  tuulilasin läpi ja pitkälle sinne mäkeen äitinsä sylistä.  Voin vain kuvitella tuota surua mitä kyseinen  kolari aiheutti kaikille osapuolille.

Näin jälkikäteen tuntuu jotenkin kummalliselta että tuo kolarivolga oli siinä Maijalan takapihalla kaikkien töllistettävänä verineen päivineen.  Ainakaan silloin sitä ei oltu edes peitelty mitenkään.  Ehkäpä menneen sodan läheisyys ei ihmisiä sillä lailla kavahduttanut edes veren nähdessään.  Minuun kyllä se kaikki näkyvillä oleva veri sen auton sisällä ainakin teki  pelottavan vaikutuksen.


Taustalla näkyy "Maijala" jossa näkyy Uimaniemen Yrjön Volvo-Linja-auto takaapäin.


Meidän kylän "Kuuselanpää" 50-luvun lopulla

Uimaniemen kylänraitti 1958

Kyläkuvaa Poronsaarelta.

"Takakaavi" kylän 'kalasatama' 











Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

...lestinheittoa ja bensanmyyntiä...

....Renne....

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

....."Krupunaru" löysällä.....