....tapaus josta en ole ollut ylypeä....



Koulusta päästyäni, päivittäinen elämäni alkoi olla pöllin parkkaamista ja muitakin metsurin hommia johon talvisin kuului myös tukinajoa. Minulla oli jopa oma nimikkohevonenkin puutavaran ajoa varten.

Vapaa-ajalla henkilökohtaisesti harrastin paljonkin mm. nyrkkeilyä johon sain kipinän kun minua melkein kolme vuotta vanhempi isoveljeni Taisto Rovaniemellä ammattikoulua käydessään liittyi ”Lapin Lukon” silloiseen nyrkkeilyjaostoon.  Tietenkinhän Taisto lomalle tullessaan toi mukanaan myös nyrkkeilyhanskat ja oli aulis minua myös opettamaan sparrarikseen. Se oli armotonta ja osin kivuliastakin opettelua minulle.  Harva se ilta äiti pyyhiskeli veriläikkiä pirttimme lattialta kunnes hän meidät komensi ”harjoittelemaan” latoon navettarakennuksen vieressä.  Taisto perusteli kovaa koulutustaan niin että: ”ethän sinä muuten opi suojausta ja väistelyä. Itekki olen tätä sammaa joutunu kokemaan Rovaniemellä”.

No, ei mennyt kuin pari- kolme kuukautta kun en enää ollutkaan pelkästään se ”ottava osapuoli” minua melkein päätä pidempää veljeäni vastaan.  Minusta kehittyi nopea ja Taiston mukaan kovanyrkkinen kaveri ja vähitellen aloimme olla tasavertaisia toistemme sparrareita.  Vuoron perään löysimme itsemme istumassa lattialla ja ihmettelemässä ’mikä olen ja mitä tässä teen.’

Seuraavana kesänä vielä serkkutyttöni mies,- joka sekin oli Taisto K nimeltään, alkoi puuhaamaan meidän kyläämme painiseuraa.  Olihan hän itsekin ollut Lapin Veikkojen painijamiehiä.
Siitä tulikin tosi ja seuran nimeksi tuli ”Unarin Reipas”.  Taisto K sai hankittua koulullemme Sodankylästä ihan oikean kokoisen painimaton joka levitettiin aina harjoitusten ajaksi koulumme ”veistosaliin”.
Tietenkin olin myös siinä innolla mukana!  Usein tulinkin painiharjoituksiin nenä turvoksissa äskeisestä ’nyrkkeilysparrauksesta’ veljeni kanssa.  Ilmeisesti kehityin myöskin  painissa, koska Taisto K jo  suunnitteli minun osallistuvan seuraaviin painikilpailuihin Sodankylässä.  Kysyin Taisto K-lta mihin sarjaan joutuisin. Kun hän sanoi että siihen sarjaan jossa mm. Pertti Ukkola painii, aloin jo nieleskellä.  Käytiin silloin tällöin myös vierailulla Lapin Veikkojen harjoituksissa jossa silloin harjoitteli myös mm. Erkki Alajärvi, josta myöhemmin tuli suomen mestari omassa sarjassaan.

Valmentajamme Taisto K oli äärimmäisen riski ja vanttera jonka kanssa painin useasti siinä veistosalissa.  Meillä oli keskenämme hirvittäviä vääntöjä emmekä hevin antaneet periksi. Välillä kuului joskus jopa rutinaa nivelistä mutta me vain jatkoimme vääntöä.  Olihan se Taisto lopulta paljonkin taitavampi minua siinä painissa. Kaiken lisäksi hän oli minua myös parikymmentä kiloa painavampikin.

Jälkeenpäin ajatellen, minulla on tuolloin täytynyt olla hirvittävän hyvä kunto.  Teinhän silloin päivisin vielä metsurin hommia.  Siitä huolimatta tuntui että minua ei paljon ’väsy painanut’, olinhan ’nuori mies parhaimmassa iässä.’

TAPAUS JOSTA EN OLE YLPEÄ
 
Veljeni Kari oli niittaillut yhdestä minun keinonahkapuserostani ”mageen näköisen”pusakan.  Siinä oli kymmenittäin kiiltäviä niittejä hartioilla ja olkapäillä.  Vaikka pusero oli Karille aikalailla iso, hän piti sitä silti päällään kun kulki muun muassa ’kansalaiskoulussa’ Hinganmaassa.
Eräänä aamuna minun piti lähteä käymään kirkonkylässä hoitamassa asioita ja sinne vievän  linja-auton saapuessa heitin kyseisen keinonahkapuseron päälleni.  Tiesin että se saattaisi jopa ärsyttää joitakin ihmisiä kirkonkylässä, mutta se ei minua silloin häirinnyt.
Kun kävelin siellä virastosta toiseen, huomasin että päät kääntyilivät, mutta jollain tapaa minä jopa nautin siitä.
Kun olin asiani toimittanut, oli myös ”Honkalan auton” aikataulun mukaiseen paluuseen enää noin tunti aikaa.  Päätin että nousenkin siihen autoon vasta ns. ’Kansantalon pysäkiltä’.  Meinin siihen Kansantalon baariin ensin juomaan kahvit ja kuluttelemaan aikaa.
Kahvit juotuani menin siihen kahden oven välikköön polttamaan tupakan kun siitä näki sopivasti linja- autoasemalle päin milloin se  tulee.
Aikani polteltuani siihen toiselle puolelle tulivat myös baarissa minua tuijotelleet kolme,  noin ikäistäni  poikaa jotka siinä alkoivat puhella keskenään.
”Lähe vittuun siitä, sinun ei tarvi kuunnella ja kytätä meitä”, sanoi yksi niistä pojista.
”Jutelkaa vaan rauhassa en minä teitä kuuntele”, sanoin  minä rauhallisesti ja ajattelin myös polttaa tupakan loppuun.
Äkkiä kolmikko tuli siihen eteeni. Kaksi niistä pojista otti kiinni käsistäni ja lähtivät minua taluttamaan siihen pihalle.
En pistänyt hanttiin ja päättelin että kaverit halusi vain pelotella minua tai pelleillä ja varmaan myös vähän hymyilin.
”Se on kuule nyt näin lähellä”, kolmas heistä sanoi ja heilutteli rennosti kämmentään ihan lähellä siinä nenäni  edessä.
Kai häntä se minun hymyilemiseni siinä määrin ärsytti että kaveri löikin rajusti minua poskelle kämmenselällään.
Mieleni musteni äkkiä ja riuhtaisin itseni helposti irti niistä kahdesta muusta pojasta ja samalla löin vasemmalla nopean jabin lyöjää kohti joka sattui suun seudulle läsähtäen. Seuravalla sekunnilla kiskaisin voimalla oikean sivukoukun kaverin korvalliselle niin että tunsin itsekin pistävää kipua nyrkissäni. 
Kaveri kaatui suorilta jaloilta naamalleen siihen eteeni,  jonka sain juuri ja juuri väistettyä.  Sitten pyörähdin ottamaan vastaan ne muut pojat, mutta ne olivat jo kaukana siitä.
Kaveri makasi edelleen naamallaan siinä samassa paikassa ja huomasin että sillä oli tullut myös verta aikalailla.
Jouduin pienoiseen paniikkiin ja seurauksia peläten lähdin siitä luikkimaan linja-autoasemalle päin.  Perille päästyäni linja-auto olikin jo lähdössä.
Kun oltiin Kansantalon pysäkillä josta nousi Syväjärven koululaisia kyytiin, huomasin että kaveri istuskeli maassa ja ilmeisesti se baarin myyjätyttö pyyhki vaalealla rätillä hänen naamaansa.

Harmikseni sitten osoittautui että muutama poika niistä Syväjärven koululaisista oli nähnyt tapauksen jotka taputteli minua olalle siellä auton takapäässä.  En kuitenkaan tuntenut mitään riemua ja ylpeyttä koska minulla oli kova huoli siitä kaverista jota minun oli pakko lyödä.  Oikea käteni alkoi jo olla aika turvoksissa kun siitä oli ilmeisesti särkynyt jotain.  Siinä olikin ’ideaaliside’  sen jälkeen ainakin kuukauden verran eikä se hidastanut minun töitäni.

Jälkeenpäin kuulin että se poikakolmikko oli Kemijärveläisiä jotka ihan töikseen kuulemma oli aiheuttanut harmia ja tappeluja  tuolla kylällä.  Sekään ei minun mieltä rauhoittanut.  Minusta tuntui siltä että minun olisi pitänyt jäädä kaveria auttamaan,- tai ainakin kysyä että oliko hän edes kohtalaisessa kunnossa.

Nyt minua kiinnostaisi kovasti vieläkö ne Syväjärven kaverit jotka silloin kertoivat tapauksen nähneensä, muistavat tuon tapauksen?  Sen tiedän että yhden heistä nimi oli Hannu.


Silloin kun urheilin vielä aktiivisesti.  (Serkkujen kans lähdössä 'Syvikselle' tansseihin)
Itse kaulailen tässä Vuokkoserkkua.


Myös kulttuuria harrastin. Haitari oli minun kaveri. 


Kitisenrannan koululla


..ja jotta totuus ei unohtuisi. Näillä vaaroilla oli silloin minun työpaikka.




Kommentit

Anonyymi sanoi…
Muistan tuon tapauksen sielä Kansantalon baarin eessä kun olin sen näkemässä. Jäpä kaatui turvalleen ihan suorilta jaloilta ja muut kaverit kaikkos saman tien.
Eikös sinun nyrkkikin hajonnut kun puistelit sitä pitkän aikaa sen jälkeen?
Jätkät kyllä sai mitä ansaitsivat ja kai ne oppivatki jotaki. Ainaki sen naama oli nähtävyys sen jälkeen. Molemmat silmät mustana ja nokka ja huulet turvoksissa. :D
Näitä sinun muisteluja on mukava lukia! Jatka vain lisää.
Leo Vierelä sanoi…
Hei anonyymi, kiitos kehuista! Aavistelen kuka saattaisit olla. Kirjoitatko tuonne E-mailiini niin jutellaan lisää. leksavie@gmail.com
Joulun odotusta!
T. Leo
Anonyymi sanoi…
Niin ethän pelännyt sitä rähjäävää "Paska-Pesostakaan" jonka toimitit kerran pihalle sieltä Kulman vanhalta e-huoltamolta ja vaikka sillä oli kirvesvarsi kädessään. Se oli nopeaa toimintaa! :D :D

Lisää noilta ajoilta jos saan pyytää. :)
Leo Vierelä sanoi…
Heh, tätä tapausta en kyllä muista. Ehkä siksi kun niitä "häiriötekijöitä" oli niin usein. Monena perjantai- ja lauantai-iltana sai seisoa ovella niinkuin portsari, varsinkin jos oli pakkasta tai satoi. Yleensä ne "pihan työntekijät" pitivät huolen että ne heidän 'asiakkaansa' pysyivät ulkopuolella. He kyllä saivat aina lämmitellä sisällä, olivathan tavallaan hekin "meidän henkilökuntaa" ;)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

....Renne....

....ne pirun hammaslääkärireissut....

...lestinheittoa ja bensanmyyntiä...

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

....."Krupunaru" löysällä.....