....Renne....

Ystävystyin 60-luvun lopulla yhteen mustalaismieheen- Renneen, joka oli meikäläiselle rehellisistä rehellisin ja mies jonka kanssa pystyin oikeasti jakamaan surut ja murheet meidän ystävyytemme aikana. Auliisti hän myös jakeli minulle elämänohjeitaan.
Renne elätti itsensä ja perheensä tekemällä kauppaa milloin mistäkin.  Yleensä hän teki paljon autokauppoja.  Tosin niihin Rennen autoihin- ja varsinkaan niiden yleiskuntoon  ei tullut mitään takuita, mutta kauppa kävi joskus kuin häkää. Hän tuli tunnetuksi Rovaniemellä ”Mustalais-Renne”- nimellä ja uskoisin että monetkin teistä jotka tätäkin lukee, tietää kenestä on kysymys.
Varsinkin 60- ja 70- luvuilla hän möi paljon mm. rannekelloja. Itseasiassa tutustuinkin häneen juuri kellokauppojen merkeissä.
Olin joskus postimyynnin kautta tilannut itselleni sellaisen mekaanisen analogisen- ja raketin näköisen rannekellon josta minulla oli harmia kaiken aikaa, eikä sen aikanäyttöönkään voinut aina ihan täysin luottaa.  Se mekanismi kun toimi fyysisesti pyörivänä kiekkona.  Mutta kello oli todella näyttävä ja herätti kaikkien mielenkiintoa.
Olin tullut juuri Hiukkavaarasta kuukausilomalle junalla ja nyt odottelin Rovaniemen linja-autoasemalla postiautoa joka oli lähtemässä kotikylääni Uimaniemeen.  Olin jo istunut hyvän aikaa siellä matkahuollon kahvilassa kahvilla ja seurasin kun eräs mustalaismies kierteli pöydästä pöytään ja esitteli myytäviä rannekellojaan.  Kauppa näytti myös käyvän kun hän sivuilleen vilkuille aina laittoi rahaa taskuunsa.
Jotta tuo kauppamies ohittaisi minut, vedin suntispuseroni hihaa hiukan ylemmäs jotta tämä huippukelloni varmasti näkyisi.  Se oli mielestäni todella erikoisen- ja kalliin näköinen kello josta olin jopa ylpeä.
Tullessaan kohdalleni hän vilkaisi ensin tuota kelloani ja sitten minua silmiin ja sanoi:
- ”Voi poikariepu, sie tarttet kyllä nyt ihan oikian kellon,  tuo mikä sinun ranthessa on, son  Roskoppi paska.”

-”Ei pidä paikkaansa, jouduin tästä maksamaan enemmän kuin osaat edes arvata”- sanoin ihan oikeastikin hieman loukkaantuneena.
Renne istui siihen viereiselle tuolille pöydässäni  ja toisesta suupielestään melkeinpä kuiskasi korvaani:
-”Mie kuule tiiän mikä tuo paska on, panhan kuule paska kiertämhän ja otat tästä kato vaihossa ihan oikian kellon joka toimii tiiäkkö aina, ja tiiäkkö, tämä kaiken lisäksi on kato puoliautomaatti!”
Mies veti narusta joka minua alkoi todella kiinnostaa.  Mietin lähinnä sitä ”puoliautomaatti”- asiaa minkä hän  mainitsi. Sitä en ollut koskaan ennen kuulut silloin kun kelloista puhutaan….automaattisesta kyllä.
Minun oli pakko ihan kysyä: ”mitä helekuttia se tarkoittaa….kuinka se puoliautomaatti toimii.”
Renne vilkuili sivuilleen arvoituksellisesti  ja toisella suupielellään kuiskasi vielä kämmenellä ’suutaan varjostaen’:
-”Tiiäkkö sie, kato ko sen vettää tuosta nupista, niin se kyllä itte ’kävelee’.”

Katsoin hieman hämilläni miestä silmiin että uskaltaisinko nauraa ja yritin etsimällä etsiä sen katseesta ikään kuin kuittausta omille sanoilleen.  Miehen pokka kuitenkin piti ja minä olin entistäkin enemmän kysymysmerkkinä!
Viimein sanoin: ”niinhän ne piruvie kaikki kellot tekevät, eihän tämä ole sen kummempi!”.

Olin jo sen verran kypsynyt tuohon rakettikellooni että tehtiin lopulta vaihtokaupat kun minun ei tarvinnutkaan antaa niin paljon välirahaa….vaikka kyllä muuten ensin yritin että itse olisin saanut kaupasta välirahaa. Voin myös kertoa että kello kesti ranteessani sitten vuosikausia ja näytti myös aikaa.

Jälkikäteen Renne minulle kertoin että tuo Puoliautomaatti- fraasin käyttö yksi hänen keinoistaan herättää kauppaan kiinnostusta.
Tuon kaupan hetkestä jäi Renne minun mieleeni ja samoin kävi myös toisinpäin.
Kun aikoinani palasin ruotsista takaisin suomeen ja minä muutin Rovaniemelle, törmäilimme toisiimme tämän tästä ja meidän välillemme kehkeytyi ihan oikea ystävyys.  Kävimme paljon toisillamme kylässä.

Selvisi myös sellainen asia että Renne oli joskus ollut laulusolistina satunnaisissa orkestereissa ja olipa hänellä ollut joskus ihan omakin orkesteri.  Se oli lopulta kaatunut siihen että orkesterin jäsenet olivat olleet kyllä ammattitaitoisia, mutta niihin ei voinut luottaa tulevatko sovitulle keikalle täsmällisesti.  Renne kertoi että usein heitä sai metsästää keikoille milloin mistäkin baarista.
Lopulta Renne aloitti ”pystysolistina”, eli möi osaamistaan ravintoloille ja niiden ”kuukauden orkestereille”.
Pystysolistit yleensä olivat niitä radioiden soittolistojen silloisia kuuluisuuksia ja heillä oli tapana tulla laulamaan  johonkin 45- minuutin settiin illan orkesterissa ja sen jälkeen he pokkasivat järjestäjältä palkkionsa ja siirtyivät hotellihuoneeseensa josta myöhemmin lähtivät seuraavalle keikalleen.
Renne omaksui myös tämän tavan. Se ei kuitenkaan lyönyt leiville koska Rennellä ei ollut nimeä niin kuin noilla staroilla. Se tavallaan loppui ennen kuin oli alkanutkaan.  Renne kyllä laulutaidoillaan olisi lyönyt   monetkin noista sen aikaisista staroista mutta  sen ajan ”luonnon kiertokulku” oli se mikä oli.
Muistan kun juuri noihin aikoihin silloisella bändilläni oli keikka tässä Rovaniemen ”lapinmaan Haarikassa” jossa silloin soitin Hammondia.  Renne ilmestyi sinne kesken keikan ja ilmoitti minulle että hän haluaisi vetää parit biisit meidän kanssa.  Sitä ei oltu kirjattu meidän sopimukseen, mutta otettuani selvää paikan esimieheltä, siihen ei ollut mitään esteitäkään, joten  näytin Rennelle vihreää valoa.
No, Renne tuli sitten lavalle suurieleisesti niin kuin hänellä oli tapana kun me kuulutettiin hänet sinne.
Hän aloitti aina laulun todella upeasti niillä sanoilla jotka hän kappaleesta muisti.  Hänellä nimittäin ei ollut biisien sanoja mukanaan sillon.  Eihän se mitään haitannut!  Siinä missä muisti loppui, hän keksi ihan uusia.  Eikä ne ollut mitään harkittua sanomaa, vaan poika pisteli sanoja sanojen perään eikä niissä ollut päätä eikä häntää.  Sen kuitenkin panin merkille että nämä sanat ”rimmas” aika hyvin keskenään niin kuin oikeissakin sanoituksissa.  Arvatkaas huomasiko tanssiyleisö tuota ristiriitaa sanoissa. Ei!  Renne sai räjähtävät aplodit molemmista biiseistä ja hän otti yleisönsä tutulla tavallaan ja meillä soittajilla oli todella hauskaa.

Kerran Renne tuli minun luo hyvin huolestuneen näköisenä ja kertoi että hänen pitäisi jotenkin äänittää muutamia biisejä.  Oletin että se olisi levy-yhtiölle tarkoitettu demo ikäänkuin esittelyksi itsestään.
No, niin me se kasetti sitten nauhoitettiin silloisessa kämpässäni Uittomiehentiellä nauhuriin jossa oli tavallaan sisäänrakennettu mikki.  Mankka laitettiin Hammondini viereen pöydälle jonka äärellä Renne lauloi lauloi polvillaan kumartuneena mankkaan päin muun muassa ”Ikkunan luo, käy lapsi sylissään”- biisiä ja minulla oli taas pokassa pitelemistä.
Saatiin aikaiseksi 4-biisin kasetti sillälailla ja Renne oli tulokseen äärimmäisen tyytyväinen.  ”Teetän tästä muutamia kopioita ja lähetän eteenpäin”- sanoi hän.
Tuosta äänityksestä meni suunnilleen vuosi kun Renne tuli minulle varovaisesti esittämään että tehtäiskö ne biisit uudelleen.  Kun kysyin miksi, hän joutui tunnustamaan että hän oli teettänyt 25- kopiota siitä kasetista ja myynyt ne kaikki!
-”tottas kuitenkin jätit itellesi sen alkuperäisen kasetin”- kysyin Renneltä.
-”Sepä siinä onki kato ko siittä tarjottiin niin hyää hintaa että minun oli seki pakko myyä, tunnethan sie minut kato”.
No, en kuitenkaan enää alkanut sen kanssa nauhoitushommiin.
Renne oli minulle ”kavereista parhain” johon minä todellakin aina pystyin luottamaan.
Kun menin myöhemmin naimisiin, Renne oli itseoikeutetusti yksi häävieraistani.  Kun saimme lapsia, pyysin Renneä nuoremman poikani kummiksi johon hän ylpeänä ryhtyi.  Olikin sellainen kummi joka ei unohtanut kummipoikaansa, eikä hänen synttäreitä esimerkiksi.  Isällisiä neuvoja ja varoituksia tuli kummipojalle tämän tästä.


Tästä ei ole montakaan vuotta kun Renne sairastui siihen samaiseen sepelvaltimotautiin ja hänenkin verisuonet  alkoi ”kalkkeutua”. Oli vaikeaa seurata sitä hänen nopeaa ”hiipumista”.
Hän lopulta joutui sairaalaan kun hän kärsi mm. huimauksesta.  Hän soitti minulle eräänä iltapäivänä sieltä sairaalasta ja pyysi minun ottamaan mukaani hiusteleikkuuvehkeet kun tulen häntä sinne katsomaan.  Olin jo vuosikausia leikannut muutenkin Rennen hiukset.
Leikkasin silloin illalla hänen hiuksensa siellä sairaalaosaston vessassa.
Aamulla Rennen tyttö Minna soitti minulle että Isä oli yön aikana nukkunut pois siellä sairaalassa. Olin sitä alitajuisesti kai jotenkin osannut odottaakin. Aloin tajuta että Renne sen tiesi itsekin ja halusi minun tekevän viimeisen palvelukseni hänelle ennen kuin se aika koittaa.

Lapinmaan E-huoltamolla työkaverit Pertti ja Pena. Etualalla Renne karvahatussaan. v-76
"mie ala sinulle poseeraamhan" sanoi Renne ja kääntyi pois kun otin tuota kuvaa.

Joulua -76 Pikku-E-huoltamolla. 

Pupujussin pää Lentovaaran nokassa

Työkaverin mökki.

Näitä minun maalauksia löytyy myös täältä: Leongalleria






Kommentit

Anonyymi sanoi…
Renne todellakin oli tuollainen kun kuvailit tässä jutussa. Hän oli kavereista parhain sille joka häntä kunnioitti samanvertaisena ihmisenä.
Mutta jos hänet suututit, hän muuttui painajaiseksi ja piti huolen että muutkin kuuli kuinka "paska jätkä" olit. Häntä tulee silloin tällöin jopa ikävä tässä tunteettomassa somemaailmassa. Rauha hänen sielulleen!
Jaska
Anonyymi sanoi…
Renska oli hieman omaperäinen mutta myös hauska ihminen. Vaikea päästä hänen kaveripiiriin, mutta kun siihen pääsi, oli hän tosi toverillinen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

...lestinheittoa ja bensanmyyntiä...

....ne pirun hammaslääkärireissut....

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

....."Krupunaru" löysällä.....