Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuuta 25, 2017.

....koulun aikaisiin taas....

Kuva
Uimaniemessäkin oli koululaisilla omat kaveripiirinsä vapaa-ajalla ja koulussa.
Viimeisinä vuosinani meidän koulussa oli yleensä kaksi jengiä,- tai voiko niitä edes jengiksi kutsua.  Oli  ”Leon puoli” ja Ykin puoli”.  Käytännössähän ne olivat koulun kaksi eri jalkapallojoukkuetta jotka muodostuivat ikään kuin itsestään. Me todellakin pelattiin jalkapalloa ihan jokaisella välitunnilla niin kesällä kuin talvella. Usein talvella se pallo oli välillä aivan jääkalikkana, mutta se ei tahtia hidastanut.
Nuo joukkueet elivät kaiken aikaa, kun aina joku loikkasi toiseen joukkueeseen ja vastaavasti toisesta joukkueesta joku halusi vaihtaa puolta.  Asiasta kuitenkin aina jotenkuten neuvoteltiin.
Yki oli  tämän ’puuhastelukaverini’ Mikon isoveli, joka oli suunnilleen minun ikäinen mutta minua ainakin päätä pidempi.  Yki ja hänen kaksoisveljensä Aarne aloittivat  kansakoulun samana vuonna kuin minäkin. Nämä veljekset olivat- paitsi saman näköisiä,- myös saman pituisia.
Ihan kokemuksesta voin v…

.….Runolliseksi…..

Kuva
Parikymmentä vuotta sitten koin kahden päivän eräretkellä Silloisen koirani Roin kanssa ennen kokemattoman kauniin aamun joka oli kuin sadussa. Olimme samonneet Lentovaaraa ja Vuontiskairaa ristiin rastiin edellisen päivän aamuviidestä saakka. Lentovaarasta sain silloin ammuttua Roin haukkuun poikateeren joka oli vielä lisäpainona repussa. Melkein samasta paikasta olisin saanut vielä vasikan kokoisen jäniksenkin joka karkasi minua poispäin loikkien aukeaa pitkin noin viiden metrin päästä kuusennäreen alta. En kuitenkaan viitsinyt ampua koska se olisi ollut koko tulevan eräretken ajan repussani painona. Tuo Teeri oli sen päivän ainoa saalis ja suorastaan kuolasin kun ajattelin että illalla saan syödä ”lintuvelliä” ihan himooni. Minulla oli vielä muutama perunakin mukanani repussa kaiken varalta.
Niin kuin kaikki erähenkiset tietävät, se voittaa kirkkaasti lihasäilykepurkista tehdyn ”lihavellin”,- jota minulla oli myös mukanani.
Noin 17.00- aikaan sitten tulimme Vuontisjärven rantaa…