....kipujen asiantuntija....

Tämän aamun ”Lapin kansassa” oli juttua kroonisista kivuista.  Voisin korkealla rintaäänellä jopa ylvästellä että olen kipujen asiantuntija.  Kaikenlaisten kipujen nöyryyttämänä en kuitenkaan sitä tee. Tiedän että nuo   kiputuntemukset ovat minut alistaneet elämään niiden kanssa ja jopa hyväksymään niiden dominoivat vaikutukset jokapäiväisessä elämässäni.  Osittain tunnen ne jopa kaverikseni…niin ironiselta kuin se kuulostaakin.

Olin vihdoinkin vuonna -79 saanut täällä suomessa ns. ammattiani vastaavan työpaikan ”RKP-Rovaniemen konepajalta”.
Olin ruotsissa asuessani  onnistunut kouluttamaan itseni Boråsin AMU- centerissä koneistajaksi.  Koulutus kesti silloin vajaat kaksi vuotta. Sen jälkeen työskentelin vielä Alingsåsissa tuossa ammatissa ”Brial-teknikalla” ja ”Electroluxilla” Sorvarina ja Jyrsijänä niin kauan kuin muutin takaisin suomeen.
Aloitin RKP-konepajalla jyrsijänä ja  se tuntuikin mukavalta!  Vihdoinkin pääsin hommiin josta ihan aidosti tykkäsin.  Yritin alkuun saada siinä hommassa urakoita kuin Alingsåsin Electroluxillakin, mutta niille töille ei oltu koskaan laskettu urakoita.
Siinä paikalla missä aloitin, oli kaksi jyrsinkonetta ja sitä toista konetta käytti erittäin ammattitaitoinen ja kaikin puolin kätevä Jouni K, jolta opin vielä lisää niksejä tuossa ammatissa.

Siinä hommassa sitten meni melkein kaksi vuotta kunnes minua alkoi vaivata kaikki mahdolliset nivelkivut. Seisominen paikoillaan alkoi olla melkeinpä mahdotonta.
Työterveyslääkärillä alettiin tutkia kun minulla oli jopa päivittäin kuumettakin.  Siitä huolimatta menin aina aamuisin töihin kunnes se sitten alkoi olla täysin mahdotonta.
Minulle tehtiin laboratoriossa ”suuri verenkuva” ja sieltä löytyi mm. se, että minun ”reumatekijät” olivat äärimmäisen korkealla.  Minulla oli jonkinlainen yleinen niveltulehdus, mutta nivelreumaksi eivät lääkärit sitä uskaltaneet diagnosoida, koska tulehdus etupäässä oli minun ns. suurissa nivelissä.

Tulehdus saatiin lopulta kuriin mutta se ”reumatekijä” veressäni ei laskenut tippaakaan ja sitä kummasteltiin. 
Menin töihin uudelleen ja uudelleen, mutta se seisominen alkoi käydä täysin mahdottomaksi.  Näin meni pari vuotta,  yrittelin töihin ja jäin sairaslomille.
Lopulta työpaikkalääkärini alkoi jo ehdotella eläkkeen hakemista.  Kauhistelin jo asiaa mielessäni.  Silloin minulle vielä maistui viinakin ja ajattelin että jos minä nyt jäisin eläkkeelle, joisin itseni hautaan alta aikayksikön.
Pyysin työterveyslääkäriltä lähetettä Lapin keskussairaalan Fysiatrille jotta saisin myös häneltä jonkinlaista lausuntoa nivelteni- ja lähinnä selkäni  kunnosta joka alkoi oireilla entistä enemmän.

’Ruotoani’ ja niveliäni tutkittiin keskussairaalassa ihan magneettikuvauksin jotka siihen aikaan olivat todella kallis operaatio.  Niissä todettiin että noissa isoissa nivelissä alkoi olla jo muutoksia,-  kuten hiukan selkärangassakin.  Pikkunivelissä minulla ei ollut edelleenkään mitään häikkää.
Lopulta se Fysiatrikin alkoi jo olla eläkkeen kannalla ja kirjoitti minulle lähetteen Kuntoutusylilääkärille.


Kun pääsin kuntoutusylilääkärille tiedustelin häneltä eikö minulla olisi mitään muita vaihtoehtoja.
-”Muita vaihtoehtoja sinulla ei ole kuin uudelleenkoulutus”. 
Millä helvetin rahoilla minä pystyisin mennä kouluun ajattelin,- ja sanoin sen myös tälle lääkärille.
-”tällaisessa tapauksessa saattaisi olla että Kela sinut kouluttaisi”.

Niin me sitten tehtiin hakemus uudelleenkoulutukseen johon kuntoutusylilääkäri kirjoitti myös oman lausuntonsa.
Kelaltahan tuli myönteinen päätös!  Eikä siinä ollut mitään rajoitteita eikä kattoja mihin saakka  kelan rahoitus riittäisi.
Valitsin koulupaikakseni Hämeenlinnan lähistöllä olevan  ”Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskuksen” jossa aloin opiskella mm. koneenpiirustusta. Se oli sellaista äärimmäisen tiivistettyä teknistä koulunkäyntiä jossa jouduin aika koville henkisesti…..varsinkin matematiikan kohdalla.  Lopulta kuitenkin kaikkien aineitten kohdalta sain vähintään hyväksytyn tuloksen ja niin minullakin oli komeasti uuden ammatin päästötodistus salkussani melkein kolme vuotta tuon koulun aloittamisesta.
Kun vielä olin koko koulutuksen ajan kulkenut kuntoutuksessa ja pitänyt muutenkin huolta yleiskunnostani, oli tuo varsinainen sairauteni ”koteloitunut”, eikä aiheuttanut enää mitään harmia minulle.  Olin ihan terve mies sairauteni puolesta. Se minulle kuitenkin selvennettiin että tuo ’reumatekijä’ minulla on ja pysyy.

Minulla oli RKP:n kanssa ”optio” siitä että palaan sinne heti töihin uuden ammattini tehtäviin, eli aloittaisin Koneenpiirtäjänä.
No, heti en kuitenkaan sinne päässyt takaisin vaan otin sitä ennen työvoimatoimiston minulle tarjoaman vesipiirin  ”kartanpiirtäjän” paikan vastaan Enontekiölle kolmeksi kuukaudeksi, kunnes minulle sitten ilmoitettiin RKP:ltä että voisin sinne tulla oikeisiin hommiin.

Tuossa ammatissa minulla meni siellä noin 15- vuotta ja tykkäsin kovasti konesuunnittelijan työstä. Siinä joutui joskus pääkin koville kun yritti mietiskellä eri ratkaisuja milloin missäkin prototyypissä ja yleensä se työ lähestulkoon aina palkitsi myös henkisestikin.


Vähitellen alkoi tuo ”terveyskupla”- tai lähinnä kotelo rikkoontua.  Kivut alkoivat tulla takaisin lähinnä iltaisin kun olin päässyt töistä kotiin.  Se alkoi olla yhtä särkylääkkeiden syöntiä.  Kokeiltiin välillä työterveyslääkärin kanssa myös epilepsialääkkeitä ja masennuslääkkeitä kun nuo säryt alkoivat vaivata jo työpaikallakin.  Niistä oli jonkun verranjopa apuakin mutta ne vaikuttivat ikävällä tavalla minun päivittäiseen vireystilaan- ja koneensuunnittelijalla se vireystila pitää todella olla kohdillaan.
Tuohon aikaan RKP: la ei ollut suunnittelijoita kuin kaksi, Iisalmessa yksi ja minä Rovaniemellä.  Jos olin päivänkin sairaslomilla niin olin hukkumassa tekemättömiin töihin palattuani.
Pari kertaa vuodessa sain kipupoliklinikalta tuonne selkärankaani  ns.  ”sakraalipuudutteen” jossa oli myös kortisonia mukana.  Minulla oli hyviä kokemuksia siitä äärimmäisen kivuliaasta toimenpiteestä huolimatta. Sen vaikutus kesti aina hyvin pitkään.
Homma meni lopulta siihen että ehdotin työpaikkalääkärilleni että hänkin pistäisi ajoittain puudutuspiikin tuonne minun selkääni jotta minun toimintakykyni pysyisi hyvänä.  Pari kertaa hän suostui sen tekemään hyvällä menestyksellä, mutta lopulta hän sanoi:  ”Nyt meiltä loppuu tämä leikkiminen, nyt aloitat sairasloman niin kuin kuuluukin”. 
Olin jo itsekin väsynyt ja voin sanoa että mielihyvin siihen lopultakin suostuin. 
Vuosiluku silloin oli 1998.  Se sairasloma johti lopulta siihen että vuonna 2000- keväällä sain työeläkkeeni paperit hyväksyttyinä kotiin.

Tähän päivään saakka on minulla jatkuneet nuo taistelut kipujeni kanssa.  Olen kuitenkin niiden kanssa oppinut elämään ja tiedän mitä pystyn- ja en pysty tekemään.  Siitä on tullut minulle ikään kuin kaveri jolta päivittäin kysyn sanko tehdä sitä ja tätä.
Ihan alussa ne kivut vaikuttivat paljon mielialaani ja  perheeni oli silloin aina varpaillaan.  Ne hetket onneksi olivat kuitenkin  aika harvassa.

Näiden kiputilojeni ansiosta olen oppinut tekemään itseni kanssa töitä myös henkisellä tasolla. Voi siis olla että vaikka sieluni kuinka itkee kipujeni vuoksi, ulkokuoreni saattaa silti hymyillä. Olen huomannut että niin on yleensä parempikin.  ”Kukaan ei ole syy sinun pahaan oloosi”.  Tuo ohjenuora on pitänyt minut tällä kaidalla polulla ja minulla on edelleenkin  ystäviä luojan kiitos!

Eläkkeelle jääneen "protohanskat" tiskissä

Eläkeläisen haave


Kommentit

Melkein samojen oireitten kanssa näyt taistelleen kuin minäkin. Sitävastoin varsinainen yllätys minulle oli että olit opiskellut Kiipulassa kuten minäkin! Minä olin siellä "lisäkoulutuksessa" kauppaopistolla vuosina -79-80. Opiskelin kirjanpitoa ja liiketaloutta.
Oletko käynyt Kiipulassa sen jälkeen kun sait päästötodistuksesi?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

....Renne....

....ne pirun hammaslääkärireissut....

...lestinheittoa ja bensanmyyntiä...

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

....."Krupunaru" löysällä.....