....vihdoinkin onnistuttiin....

Olen jo aiemmin kertonut tuosta minun ja poikieni mäkiharrastuksesta joka oli meille aika tärkeä juttu silloin kun pojat olivat nuoria.

Nyt kun olen seurannut tuon nykyisen mäkimaajoukkueemme rämpimistä suossa niin ihmettelen miksi nämä nykyvalmentajat eivät saa korjattua niitä hyppääjiensä selkeitä virheitä mistä ne ”tynkähypyt” johtuu.
En sano tuota sen vuoksi että itse olisin sen parempi valmentajana, mutta ainakin minä telkkarista katsoessani huomaan mitä virheitä hyppääjät tekevät ennen tuota linkkaa ja linkan jälkeen.  Mielestäni se linkalta lähdön jälkeinen toiminta hyppääjällä on se kaikkein tärkein juttu.  Sen paremmin yksityiskohtiin en kuitenkaan tässä mene.
Minulla muistuu mieleeni  eräs Hopeasompakisa joka silloin oli Seinäjoella.  Meitä oli kolme poikien isää ja olimme siellä kukin yhden poikamme huoltajina….ja valmentajina tietty. Me muutenkin touhuiltiin kolmestaan omana "valmennusryhmänämme" poikiemme kanssa noissa mäkihommissa.  Tultiin Seinäjoellekin samalla yhteisellä kyydillä.
Edellisenä iltana oltiin poikien kanssa "korkattu" se tuleva K- 40 –kilpailumäki  ja suurin piirtein tiesimme sen metkut. Huomasin myös että se mäki sopi varsinkin minun Kaitsu-pojalle erinomaisen hyvin. Hän oli silloin yksi niistä mäen parhaimmista harjoitushyppääjistä jotka mäellä olivat.
  Mattikin (Luiro) oli tasaisen varma ja niin oli Ristokin (Hiltunen), mutta vaikka Risto aina ihan nousahti onnistuneesta ja hyvästä ponnistuksesta johtuen reilusti muita korkeammalle, lento silti tuntui loppuvan liian aikaseen ja sitä asiaa mietin ja aprikoin mistä se johtuu. 
Minua vain hirvitti se vähäinen lumi mitä sillä mäellä silloin oli kun ”kesämaa” paistoi sen mäen reunoilta.

Illalla huolsimme poikien sukset ja laitoimme pohjiin ne ”kalleimmat luistovoiteet” mitä markkinoilta silloin pulverina saatiin. Se yleensä toimi kelillä kuin kelillä.

Oltiin kilpailupäivän koekierroksella ja Kailla onnistui se erinomaisesti muuten, mutta yrittäessään tehdä ”nappeja”, hän ajautui mäen reunaan missä oli paljasta soraa ja pikku kiveä. Kaikkihan ymmärtää kuinka sellaisessa käy kun sukset tökkää kovassa vauhdissa hiekkaan.  Onneksi pojalle itselleen ei käynyt kuinkaan mutta suksen pohjat olivat naarmuja ja kuoppia täynnä.  Poikakin ymmärsi että hänen kisansa huomattavasti vaikeutui ja saattoi olla jopa siinä.

Matti selviytyi koekierroksesta loistavasti ja oli mielestäni kärkihyppääjien joukossa.  Riston ponnistus taas nasahti tutusti kohdilleen ja hän nousi jälleen omiin korkeuksiinsa ja kurkotti tapansa mukaan rohkeasti eteenpäin. Mutta, nyt huomasin että hänen vartalo oli tikkusuora, tosin kuitenkin rohkeasti etunojassa!  Hänen lentonsa kuitenkin loppui jo heti kummun jälkeen josta yleensä lennon pitäisi alkaa.
Ennen ensimmäistä kierrosta sanoin sitten Ristolle siitä tikkusuoruudesta ja neuvoin hänetä että hieman taittaisi vartaloaan ”kupille”. Rohkeudesta Ristoa silti ei voinut syyttää sillä hän yleensä nojasi rohkeasti eteenpäin….joskus ehkä liiankin rohkeasti kädet siististi housunsaumoissa.
Ennen ensimmäistä varsinaista kilpailukierrosta meninkin tarkoituksella seuraamaan niitä hyppyjä kummun alapuolelta josta näkisin kuinka pojat tulevat ”lennon aikana”.
Matti lensi siistissä asennossa ja teki reilusti vielä Napit alastulossaan, huolimatta alamäen epätasaisuudesta.  Tiesin että poika saisi nyt sen vuoksi hyvät pisteet hypystään.
Kailla sen sijaan oli vaikeuksia jo ylämäen laskussa koska sukset selkeästi tökkivät.  Lento itsessään lähti hyvin mutta vaikka Kai lensi taas sukset vinossa muuhun kroppaan nähden, se silti loppui heti kummun jä’lkeen.
Risto taas jälleen kerran nousahti komeaan lentoon ja menikin pidemmälle kuin koekierroksella.  Huomasin kuitenkin mahdollisen syyn miksi Risto tulee aina niin pian alas. Näin että hän lensi kapeana kuin ”sukkula” vieläpä kädet tiukasti reisissä kiinni!
Riston isä Olli kuitenkin kertoi minulle että nyt Risto oli ”kupillakin” koko lennon ajan. Tuohon aikaanhan ei vielä edes puhuttu esimerkiksi v- tyylistä eikä sitä edes tunnettu.
Paussin aikan huolsimme poikien suksia ja otin Riston puhuteltavaksi.  Kerroin hänelle että hänen pitää hieman ”levittää” itseään ja jopa haarojaankin.  Koska tuolloin oli hieman takatuulta, tuollainen sukkulatyyli ei luonnollisestikaan edistänyt lentoa sen aikana.
Sovimme Riston kanssa että hän irroittaa kätensä reilusti reisiltä, hieman vielä levittää niitä ja kääntää jopa kämmenetkin osoittamaan alaspäin jotta saadaan sillälailla lisää liitopintaa eikä hän saa missään nimessä unohtaa sitä ”kuppiakaan”.  Risto lupasi näin tehdä.

Väliajalla kuulimme myös väliaikatuloksia ja iloksemme huomasimme että Matti oli peräti kymmenen sakissa. Kai oli silloin 27:s ja Risto 25:s.

Toisella kierroksella Matti oli hyppynsä jälkeen jonkun aikaa jopa johdossa ja Kaikin paransi asemiaan jonkin verran.
Jännittyneenä sitten seurasin kun Risto jo lasketteli ”rännissä”.  Hän lähti taas linkalta kuin ammuttu.  Yllätyksekseni huomasin että poika ei nyt lähtenytkään kummulta laskeutumaan niin kuin ennen, vaan kummun jälkeen hän lähti jopa nojaamaan enemmän eteenpäin ja lento vain jatkui. Hän lensi lopulta yli K-pisteen mutta ei enää uskaltanut tehdä Nappeja…..onneksi! Se olisi ollut tarpeeton riski.  Jopa pieni kohandus kuului siitä montusta niiden vähien katsojien joukosta.
Hyppy ei lopulta riittänyt ihan kärkisijaan, mutta palkinnoille poika pääsi!
Kun Risto suksineen tuli meidän luo hän silmät loistaen sanoi:
-”Nyt mie Leo tiiän miltä se lentäminen tuntuu”.  Tuollainen onnistuminen meistä kolmesta isävalmentajasta tuntui todella mukavalta!


Kaitsu kummulla "vinoine suksineen" 


Kevääseen päin  "Joukhaisoja huhtikuussa"


"Ounasvaaran hangilla"


 Huhtikuu




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

....ne pirun hammaslääkärireissut....

....Renne....

...lestinheittoa ja bensanmyyntiä...

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

....."Krupunaru" löysällä.....