Poju

Kuten jo aiemmin olette lukeneet, viimeisinä vuosinani ennen Ruotsiinlähtöä minulla oli oma nimikkhevonen "Poju"- nimeltään.
Ainakin kahtena talvena kolusimme yhdessä monetkin savotat. Veljeni Taisto ajoi hiukan suurikokoisemmalla hevosella jonka nimi oli "Putte" ja yleensä olimme kussakin savotassa yhdessä.
Ystävystyimme Pojun kanssa erityiseksi kaksikoksi ja minusta tuntui että se osasi jopa lukea minun ajatukset. Ei meillä Puttenkaan kanssa ollut pahat välit koska aina kun vein talilleille makupaloiksi kuivunutta leipää, annoin sitä myös Puttelle.
Noiden "kämppäiltojen aikana me yleensä vuorottelimme Taiston kanssa "appeen" teossa iltaisin ja silloin tehtiin appeet aina molemmille hevosille.
Ainakin minulla asiaan myös kuului että samalla harjasin molempien hevosten päivällä ajossa hikeentyneen turkin molemmilta hevosilta. Pojun kanssa kuitenkin aina 'juttelin' enemmän samalla, olihan se minun kaveri. Siitä juttelusta se tykkäsi erityisesti. Joskus sillä oli tapana kiusoitella minua samalla kun harjasin sitä. Se nipisteli niillä pehmeillä huulillaan minua perseestä, eikä se tehnyt silti yhtään kipeää.

Koostaan huolimatta, se oli sitkas ja riski vetäjä. Valtavia kuormia sen kanssa vietiin aina rantaan lanssille. Sillä oli tapana myös aina levähdellä vedon aikana ja sallin sen aina.
Kevätaikoina kun ne ajotiet päivän aikana auringossa hiukan pehmenivät, niin öisin ne tietenkin jäätyivät.  Silloin meillä oli aina mahtavat kuormat joita Poju veti keveästi ihan rantaan asti.

Silloin oli lauantai ja myöhäinen kevät ja meidän oli tarkoitus viimeisen kuorman jälkeen ajella kotiin Uimaniemeen.  Lastasin siihen "rekkaan" aikamoisen kuorman koska arvelin että tie vielä sen kestää.  Tarkoitus oli palata lanssista vielä hakemaan yhden kuorman.
Huomasin kuitenkin että tie oli alkanut jo pehmetä ja reen jalakset jo "humpsahtelivat" ajoittain.  Koetin pitää varani että Poju ei levähtäisi ja pysähtyisi juuri silloin kun jalakset painahtavat syvemmälle.  Onneksi aina huomasin milloin se aikoo levähtää.

No, kuitenkin olin huolimaton ja havahduin äkkiä siihen että Poju olikin pysähtynyt juuri silloin kun molempien rekien jalakset olivat 'painahtaneet'. Koetin vielä pelastaa tilanteen tiukasti käskemällä hevosta kiskaisemaan jalakset painanteesta irti. Käytin jopa voimakeinoja ja oikein ruoskin suitsiperillä hevosta 'lautasille'.  Hevosraukka yritti kaikkensa mutta kuorma ei jämähtänytkään.  Kävin jo niin kuumana ja vihaisena että ajattelin mennä sitä vielä rankaisemaan vetelemällä sitä nyrkillä "pitkin turpaa".
Täynnä sähköä oikein hyppäsin siitä reen viereltä toteuttaakseni aikeeni.
Mutta kun olin hevosen pääpuolen vieressä, näin että Pojun silmistä valui vedet!  Oli kuin minun akusta olisi kiskaistu plusnapa irti ja hätääntyneenä aloin silittää Pojun kosteita poskia.  Pian jo halasin sitä itkien itsekin.

Kun siitä aloimme tointua, sanoin Pojulle: "paskat me näistä puista, puramme kuorman tähän ja lähdemme kotiin".  Niin myös teimme ja iloista oli Pojun meno kun se käsitti että päästään kotiin.

Varmaan vieläkin tuo samainen ja lahonnut pöllikuorma on siellä "Seipätien" varressa.  Ainakin kun viimeksi metsästysreissulla muutamia vuosia sitten kävelin sillä seudulla, oli ne vielä siinä jo silloin pahasti lahonneina.

Olisin suonut Pojulle ikuiset eläkepäivät meillä, mutta siihen minulla ei ollut minkäänlaista sananvaltaa.  Poju myytiin "Mustalais-Aleksille" juuri silloin kun olin armeijasta lomalla eräänä kesäviikonloppuna vuonna -69. Oli vaikeaa katsella kun Aleksi lähti Pojun kanssa pitkälle taipaleelleen meillä itsetehdyllä kärryllä jossa oli enää akseli ja kumirattaat.  Aleksi istui pyörien akselin päällä heinäsäkki pehmusteena. Toisessa renkaassa ei ollut enää edes ilmaa ja sieltä kuului säännöllisin väliajoin: "Jursk, jurs, jursk...."
Se oli surullinen näky jota en koskaan unohda.









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

...lestinheittoa ja bensanmyyntiä...

....Renne....

....ne pirun hammaslääkärireissut....

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

....."Krupunaru" löysällä.....