Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuuta 29, 2018.

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

Kuva
Silloin olin kai kansakoulun neljännellä luokalla ja oli kevättalvea.  Tavan mukaan meillä oli lauantaisin koulusta päästyämme ne tavalliset lauantaipäivän  työtehtävämme jotka meidän piti ehdottomasti tehdä.
Yksi niistä oli hevostallin lannan luominen ja siivoaminen muutenkin.  Toinen miltei yhtä tylsä tehtävä oli saunan lämmittäminen ja huolehtiminen siitä että siellä on puita tarpeeksi. Se oli kuitenkin se mieluisampi tehtävä niistä kahdesta jos sellainen pitää valita.
Meillä olikin veljeni Karin kanssa aina tapana että katsomme ”pitkällä tikulla” kumpi työ lankeaa kullekin.
Sinä lauantaina jouduin minä tallitöihin valitettavasti.
Karilla oli silloin apulainenkin siinä työssä joka kanteli halkoja hänen apunaan. Hän oli kyläkauppiaamme poika, joka oli melkein Karin ikäinen.
No, omalta osaltani sain tallin sonnat luotua ja menin sisälle kuuntelemaan radiota kun sieltä niihin aikoihin tuli ”Lauantain toivotut levyt”.  Muistan sen kappaleenkin mikä sillä hetkellä siellä soi, ”On k…